intuitio

[Tuizu]

Terve taas!
Haluaisin lukea tarijoita intuitiosta hevosten kanssa. Minulla on tällaisia kokemuksia ja kerron niistä tässä pari. Olisi kiva kuulla muiltakin, niitä varmasti on.

Yhtenä päivänä päätin lähteä tammani kanssa kävelyretkelle ihan riimun kanssa taluttaen. Oli syyspäivä, hiukan kosteaja tyyni. Jonkin matkaa käveltyämme minulle tuli tunne että kaikki ei ole kunnossa. Tarkkailin tammaani ja se oli päällisin puolin ihan ok. Sitten minusta alkoi tuntua että sillä oli kylmä. Kaikki tosiasiat soti sitä vastaan mutta tunne oli vahva. Palattiin sitten talliin ja heitin loimen tytön päälle. Hevonen muuttui ihan selkeästi reippaammaksi ja iloisemmaksi ja tehtiin mukava kävelyretki maastoon.

Tuossa pari päivää sitten olin taas tallilla mieheni kanssa paapomassa hevosta. Olimme lähdössä pois kun minulle tuli voimakas tunne että en voi vielä lähteä, kaikki ei ole ok. Menin uudelleen karsinaan ja siellä iski tunne että täytyy laittaa yöksi loimi päälle. Laitettiin loimi ja sen jälkeen kaikki oli tehty ja voimme poistua. En ole hallunnut yliloimittaa hevostani mutta tuo tunne oli niin vahva että en varmaan olisi nukkunut seuraavana yönä jos en olisi loimea laittanut. silloinkaan ei ollut mitään erityistä syytä miksi juuri sinä yönä olisi tarvinnut loimen vaikka edellisenä ei mutta tässä alkaa vähitellen luottaa näihin intuitioihinsa.

vielä yksi tarina. Seisoin kerran yhden minulle vieraan hevosen luona ja omistaja kertoi että sitä vaivaa jokin josta ei ole saatu selvää. On vain jotenkin epäpuhdas ja vaivainen. Minulla oli voimakas tunne että katso hevosen etujalkoja. Pyysin lopulta lupaa tutkia niitä. Oikeasta etujalasta löytyi liikaluu jota omistaja ja kukaan muukaan ei ollut huomannut. En tiedä oliko se vaivojen syy mutta jokin minut ohjasi sinne etujalkoihin.

Aihe on minusta niin mielenkiintoinen että mielelläni lukisin muidenkin kertomuksia. Jos ette halua kertoa julkisesti, laittakaa yksityisviestejä,en varmasti niitä levittele.

[Röne]

Itse en intuitiota ole kokenut koskaan muttu kuullut olen monelaisia tarinoita, en niitä näin äkkiseltään muista.
Se on varmasti hassu ja outo olotila. On myös mukavaa kuulla toisille ihmisille tapahtuneita tilanteita.

[orvari]

En ole varma itsekkään missä liikkuu raja tiedostetun ja tiedostamattoman välillä. Itse kun aloitin työskentelemään suomenhevoseni kanssa aika paljon koitin vaiston varaisesti tuntea miten pitkälle asioiden kanssa pystyin menemään ilman että ylittäisin hevosen paineensietoa. Kuitenkaan en tiedä oliko jotkut asiat tietoista tietoa vai oliko kyse jostain opitusta.

Useimmiten onnistuin asioissa, mutta joskus vaistoni taikka aistini kuitenkin petti. Itse koen että silloin kun tein huolellisesti pohjatyön sen eteen että kummankinpuolinen luottamus hevoseeni kanssa oli kohdallaan - tiesin myös että pystyin asioita viedä eteenpäin. Intuitio vissiin on ihmisten ja eläinten viiden perusaistin lisäksi uskottu aisti.

Itse koin kyllä suomenhevoseni kanssa tilanteita jolloin aistin vaaraa. Sitä en tiedä oliko kyseessä intuitio vai pelkkä vaisto. Jos olen ymmärtänyt oikein intuitiossa on kyse kuudennesta aistista.

[Jenni]

Itse olen lähinnä ajatellut että tuollaiset on sattumaa. Mutta onhan noita muutamaan otteeseen käynyt, esimerkkeinä vaikka nämä:

Joskus illalla tuli tunne että täytyy mennä vielä käymään tallissa, ennen kuin menen nukkumaan. Menin talliin, ja huomasin että yksi hepoista oli piehtaroidessaan jäänyt seinälle kiinni.

Toinen tapaus oli maastossa kun päätin kääntyä takaisin kesken reissun. En ole koskaan aikaisemmin enkä koskaan sen jälkeenkään jättänyt lenkkiä kesken, mutta silloin tein niin. Juuri ennen kuin pääsin talliin, alkoi sataa rakeita. Jos olisin jatkanut lenkkiä normaalisti, olisimme siellä raesateessa maastoilleet vielä melkein 45min.

Mutta tosiaan, olen enemmän ajatellut, että kyse on ollut sattumasta. Vaikka toisaalta, enpä yleensä tunne tarvetta käydä yömyöhään tallissa, tai lähteä kesken maastolenkin kotiin...

[Tuizu]

terve! Uskokaa vaan mutta kyllä se on sitä intuitiota. Se on useammin oikeassa kuin meidän järkemme. Mikä aisti se intuitio sitten on, onkin vaikeampi asia. Meidän kehomme on erittäin viisas ja ehkä intuitio on jonkinlainen kehon aisti joka tuntee jotain mitä emme näe emmekä kuule. Aivoistamme lähtee energiakenttä muutaman metrin päähän ja sydämestämme vielä noin kolme kertaa pidemmälle, metrimääriä en muista. No se ei selitä sitä miksi tietää että pitää mennä talliin vielä myöhään mutta totta se vain on. Sitä voisi vaikka selittää kvanttifysiikalla jos ymmärtäisi siitä tarpeeksi, siinä kun hiukkaset saattavat olla vaikka kuinka kaukana toisistaan ja kuitenkin hiukkasparit ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Ja tämä on virallista tiedettä. No, meni vähän korkealentoiseksi mutta intuitiota kannattaa kuunnella.

Kerronpa tähän yhden tarinan intuitiosta. Etsin hevoselleni tallipaikkaa ja menin taas katsomaan yhtä tallia. Paikka oli mukavan näköinen, hyvä kenttä ja ihana metsätarha ja pitäjä oli ystävällinen. Ja minulla oli tunne että tänne ei voi tulla. Yritin voittaa tunteeni järjellä. Seuraavana aamuna heräsin aivan ahdistuneena voimakkaaseen tunteeseen että en voi viedä hevostani sille tallille. en sitten vienyt. No, syy selvisi noin puolen vuoden päästä. Tallinpitäjä oli tyyppi, joka aina vuokrasi itselleen tilat, piti tallia noin 2 kk ja sen jälkeen riiteli vuokranantajan kanssa ja lopetti hevosten hoidon ja hepat piti viedä pois muutaman päivän sisällä. Ja mikään ei viitannut tällaiseen kun kävin tallia katsomassa. Sekin talli oli ollut pystyssä noin 2 kk.

[Jen-ska]

Musta tuntuu että intuitio ei oo sen ihmeempi vaisto, vaan me itse, siis se oikea Itse, tuolla jossain syvällä, syvällä, pörräävän Mielen liiskaamana.

Eckhart Tolle on sitä mieltä, että ihmisiltä on kadonnut tietoisuus syvemmästä itsestämme, joka on näkymätön ja häviämätön, todellinen olemuksemme. Mieli taas on hallinnasta riistäytynyt työkalu, johon tiedostamattamme samaistumme, huomaamatta että se ei ole todellinen minä.

[Tuizu]

Minullakin on sattumalta juuri Tollen kirja kesken. Ihan alussa olen mutta vaikuttaa hyvältä. Tuota tässä hetkessä läsnäoloa pitäisi harjoittaa varsinkin hevosen kanssa. Ne huomaavat heti jos et ole "paikalla". Törmäsin eilen artikeeliin jossa puhuttiin intuition tieteellisestä tutkimuksesta. Sen käyttöä on opetettu lääkäreille ja monille muille ammattiryhmille ja on todettu että intuitiolla tehdyt päätökset ovat useimmiten parempia kuin logiikalla tehdyt. Artikkelissa puhuttiin myös siitä kuinka otamme vastaan informaatiota jota emme tietoisesti huomaa mutta jonka varassa teemme päätöksiä joihin looginen ajattelumme ei pääse sotkemaan.

[Tunante]

Hienoa pohdintaa!

Me länsimaiset ihmiset elämme niin "päissämme", kaukana siitä läsnäolosta, jolloin voisimme kokea todella elävämme tässä hetkessä kokonaisena persoonina henkemme, sielumme ja ruumiimme kanssa. Ympärillä oleva maailma saattelee meidät jo lapsuudesta saakka sujuvasti suorittavaan ja tehokkaaseen älyn maailmaan, jossa vain harva todella kokee tyydytystä (jollakin tasolla). Toki suorittaminen ja siitä saatava yleinen arvostus hivelee mieltä, mutta ei anna sitä syvintä tyydytystä.

Jos pystymme olemaan läsnä itsellemme, kykenemme olemaan läsnä aidosti myös toisillemme, niin ihmisille kuin eläimillekin. Tallaisen ihmisen lähellä on myös hevosen hyvä olla Tällaista ihmistä uskaltaisi melkein kutsua onnelliseksi !

Tietty älyä ja järkeä ja tekemistä tarvitaan, mutta antaa järjen kulkea sydämen kanssa. Uskalletaan rauhassa ja pikkuhiljaa laskeutua sydämen tasolle, aletaan "toisinihmistellä", niin voisimme kaikki paremmin

(Kai toi mun höpinä liittyi jotenkin intuitioon ?! )

[Jen-ska]

Liittyy paljonkin!

Minusta intuitio tuntuu niin mystiseltä asialta siksi, että ihminen on niin erkaantunut itsestään. Jos alitajunta sitten onnistuukin saamaan jonkun viestin läpi, meistä tuntuu kuin ufo olisi laskeutunut ja vihreä mies käynyt kertomassa meille sen asian...

Minä uskon, ettei hevonen pysty aidosti tunnistamaan ihmistä, ennenkuin ihminen onnistuu pysyttelemään samassa hetkessä hevosen kanssa, miettimättä menneitä tai tulevia. Silloin ja vain silloin voi kokea todellisen yhteyden hevosen ja ihmisen välillä. Viime viikonloppuna järjestetyllä Noora Ehnqvistin kurssilla puhuttiin juuri tästä, ja harjoiteltiin hevostenkin kanssa. Ja koettiin upeita hetkiä, kun jokainen osallistujista pystyi näkemään hevosista sen hetken, kun eläin ymmärsi ihmisen olevan todella aidosti läsnä. Sanoin on vaikea niitä hetkiä ja tunnelmia kuvata!

Tuizu; minulla on tuo Tollen kirja "ikuisesti kesken", luen sitä hyvin hitaasti, ja varmasti joudun aloittamaan alusta kun loppuun pääsen

[Intsi]

jens-ka kirjoitti: Ehnqvistin kurssilla puhuttiin juuri tästä, ja harjoiteltiin hevostenkin kanssa

Jos saa vähän aihetta sivuta, niin uteliaisuudesta olisi kiva kuulla kummoisia harjoituksia nuo olivat?

Itse ainakin ajattelisin, että omassa toiminnassani ja teettämissäni harjoituksissa lähinnä sellaiset missä ei tavoitteellisesti yritetä mitään, vaan esim. vain opetellaan olemaan tai ikään kuin näkemään asioita hevosen silmin, niin ne olisi sellaisia mitkä parhaiten opettavat olemaan tässä hetkessä, ja aistimaan hetken jotenkin syvemmin. Toki myös jollain tasolla erilaiset hengitysharjoituksetkin ajavat saman asian, kun niihin vielä yhdistää joitain mielikuvia avuksi.

[Jen-ska]

Eipä siihen mitään kaavamaista harjoitusta ole, yritettiin vaan hevosenkin kanssa pysyä tietoisena ja läsnä. Noora antoi eri ihmisille erilaisia mielikuvia, mitä hyväksikäyttäen suhdetta hevoseen lähdettiin parantamaan. Vaikea selittää, se pitää kokea

Esimerkiksi minun tammani on 20 vuotta kokenut olevansa itse vastuussa omasta turvallisuudestaan, mutta oli säikky ja "alert" joutuessaan kantamaan vastuun. Niinpä meidän harjoituksenamme oli kulkea ympäri rajattua aluetta, ja mä kuvittelin olevani vastuussa koko siitä metsästä, kaikista niistä puista siellä. Katseeni nousi maasta, ja pidin tamman vähän kauempana itsestäni jotta pystyin tarkkailemaan ympäristöä paremmin. Tamma rentoutui silminnähden, mutta joka kerta lähestyessään minua "testasi" olenko hereillä ja pyydänkö häntä edelleen pitämään sen kohteliaan välimatkan. Varmasti saamme vielä jonkin aikaa harjoitella samaa asiaa, ennenkuin tamma minulle uskaltaa vetovastuun antaa Etenimme kuitenkin hurjan matkan suhteessamme tuon viikonlopun aikana!

Eri ihmisille harjoitukset olivat erilaisia, joillakin läsnäolo päättyy heti kun yrittää alkaa "tehdä" jotain, jolloin palattiin aina siihen "olemiseen".

[Intsi]

Kuulostaa mahtavalta ;D

[Jen-ska]

Sitä se olikin <3

[juusa]

Olen jo jonkin aikaa täällä lueskellut ja seuraillut itsellenikin läheisistä aiheista keskustelua, mutta tähän aiheeseen oli minunkin pakko aktivoitua kirjoittelemaan
Olin pitkään pois hevosten parista (muiden eläinten kanssa kyllä toimin) ja kun noin vuosi sitten ostin hevoseni, johti minua jokin pintaa syvempi vaisto hankkimaan itselleni täysin ulkoisista ennakko ajatuksista poikkeavan heppakaverin, hämmästelin jopa itsekin että mikä siinä viehätti Intuition avulla löytyi nopeasti myös hevosen fyysiset vaivat ja aavistukset rankasta menneisyydestä, näissä asioissa olen voinut onnekseni ponia auttaa ja varmaan siksi se minulle päätyikin. Poni on hyvin tarkka juuri tuosta että olen läsnä, jos unohdun joskus "esiintymään" tai suorittamaan se ilmaisee sen välittömästi. Parhaimmillaan meidän kommunikointi on saanut apua intuitiosta kuitenkin ratsain koska olen erittäin huono ratsastaja(perinteisessä mielessä) enkä osaa juurikaan avuja käyttää, niin ratsastan sen minkä ratsastan, pääasiassa intuitiivisesti ja kaikki askellajit ja muu toiminta hoituvat ajatuksella (kunhan en sorru suorittamaan). Kehommehan reagoi jollain lailla kaikkiin ajatuksiimme ja hevoset tietysti lukevat keholtamme ajatuksemme, mutta jos olemme juuri hetkessä läsnä voimme alkukantaisesti myös lukea hevosen ajatukset sen keholta. Näin ainakin itse olen tämän mystisen oloisen asian tulkinnut.

[Tuizu]

Hienoa juusa, tuohon minäkin haluaisin päästä. Sii haluan olla yhtä "huono" ratsastaja kuin sinä. Saan varmaan taas satulankin tässä lähiaikoina ja sitten yritän olla suorittamatta liikaa.

[juusa]

Mua auttoi hurjasti yhteisen tunteen löytymisessä se että jätin satulan välistä pois ja lähdin metsään,kentän sijaan. Siellä kun tuntuu itselläni olevan selkeämpi ajatus suunnasta ja vauhdistakin Me myös tahkotaan metsiä ja peltoja paljon molemmat jalkaisin ja haetaan tällä liikkeen ja tunteen yhtenäisyyttä.

[heppa]

en tieda onlo tama mitaan mutta ennen joulua minulla tuli voimakas ajatus etta miedan hevoslaumaan pitaisi kuulua valkoinen arabi tamma. Menin sisaan, kirjoitin sanat "free grey arabian mare" tietokoneesen ja sielta hyppasi ilmoitus 13 vuotiaasta raskaana olevasta tammasta jonka omistaja etsii sille uutta kotia. Ehtona on etta uusi omistaja tekee kavion vuolut, kouluttamisen, syottamisen luonnonmukaisesti. KIjoitin hanelle etta olisin muuten kiinnostunut mutta han on neljan tunnin ajomatkaan paassa (lansi Pennsylvanissa) ja olisi parempi loytaa tammalle uusi koti lahempana.
No, 6 viikkoa myohemmin, Cricket seisoo meidan pellolla. Mies etsi aikansa luonnonmukaista tallia lahelta mutta ei loytanut ja halusi etta mina otan sen, ja lupasi viela maksaa kuljetuksen! En tarvinnut yhtaa uutta hevosta, saatikka sitten kahta!
Cricket on kaunis mutta aika kouluttamaton. Ja minulla on ennestaan kolme isoa hevosta ja poni!

[jatjat]

liekö tämäkin intuitiota vai tavallista elämää...

hain pitkään omaa hevosta, kriteerit tietty rajalliset, välimatka josta hakea, hinta, mukava luonne, koko jne...
muutamaan otteeseen olin käynyt katsomassa yhtä ja samaa ilmoitusta... ja laitoinkin sähköpostia myyjälle. kiinnostuin, mutta asia ei edennyt.
kävin muutamaa koeratsimassa , olivat taitavia ja hienoja, mutta ei vaan sytyttänyt.
laitoin ilmoituksen, halutaan ostaa, ja paljon tuli soittoja, kävin taas katselemassa, mutta ei...

no. sitten taas kerran osui silmiini tämä yksi ja sama ilmoitus, , ei niin herkku; ex-ravuri, projekti... enhän minä osaa koulutta hevosta??!!

no menin katsomaan, ja se oli siinä. toki koeratsin pollen, mutta tiesin jo ennen sitä että tämä on minun.

nyt ollaan aakkosissa A kohdalla, ja kiire ei ole. jos vuoden päästä ollaan vaikka jo Eessä, hyvä niin, minulla ei ole kiire.


olen luvannut hepolleni että sitä ei enää satuteta suuhun koskaan, sen verran hankalaa on suitsiminen. hankin lg.t , tulivat postissa tänään. opetellaan yhdessä uusi tapa toimia, oppaina hyvät lh-hörhöt. uskon vakaasti että oli tarkoitettu että me kaksi kohdataan. alussa ollaan, mutta tie on nousujohteinen.
että tämmöinen intuitio

[Ane]

Olenkohan mahtanut tämänkin tositarinan tänne jonnee muualle kirjoittaa, mutta tätä aihetta sivuten se ehkä kuuluisi kuitenkin tänne.

Ensimmäinen hevoseni, pv-tamma, antoi minulle erittäin hyvää opetusta kaikki ne vuodet, jotka minulla oli kunnia sen kanssa yhdessä elellä. Tamma otti minut täysvaltaiseksi laumansa jäseneksi jopa siinä määrin, että uskalsi tulla lankkuaidoista läpi minua puolustamaan. Mutta se on toinen juttu. INtuitiosta yksi tapahtuma:

Olin lähdössä ratsimaan tammallani maastoon. Laiskuuttani otin tarhaan mennessä suitset mukaani. NÄin säästän yhden vaiheen. Tarjosin tammalle suitsia. Tamma käänsi tavoistaan poiketen päänsä sivuun. Yritin vielä kerran pari, mutta tulos aina sama:
-Ei suitsia, kiitos.

Vein sitten suitset pois ja otin riimut tilalle. SAma tulos:
-Ei riimuja, kiitos.

-NO, johan on, ajattelin ja otin sitten pelkän marhaminnan. Tämäpä kelpasikin tammalle, se laski päänsä alas, jotta sain marhaminnan sen kaulalle. Muistan ajatelleeni siinä tilanteessa, että mennään nyt sitten niin ,jos kerran tamma ehdottaa. (Latoin kyllä silti tammalle riimut päähän, mutta en marhamintaa niihin kiinni.) Sitten talutin tamman kiven viereen ja hyppäsin selkään.

Kokemus oli minulle sikäli uusi, että aiemmin olin vain joskus kakarana matkustellut sh-tammalauman jäsenten kyydissä niiden vapaina laitumilla käyskennellessä. En silloin osannut hevoseen mitenkään vaikuttaa, kunhan mukana istuskelin vain.

Teimme kuitenkin siis tamman kanssa pitkän maastolenkin metsissä ja maalaisteillä. KOtimatkalla tuli tunne, että marhamintakin on turha ja niinhän se olikin. IHan mentiin kaikki askellajit ilman naruakin. TAmma oli läsnä koko ajan ja kuunteli pienitäkin pyyntöäni. TAi, ehkä olisi oikeammin sanoa, että minä olin läsnä. Siitähän se homma kiinni enimmäkseen kuitenkin on.

Tämä episodi tapahtui pian tuon minun puolustamisepisodin jälkeen ja nämä kaksi tapahtumaa olivat selkeästi käännekohta tamman ja minun suhteessa. Niiden myötä myös varusteilla ratsastaminen sai aivan uudet ulottuvuudet, vaikkakin pidimme kyllä jatkossa aina vain enemmän fiilistelystä ilman varusteita. Tuosta tapahtumasta taitaa olla aikaa jo parikymmentä vuotta. Huh, kuinka aika rientää ja oma kykynikin intuitiivisuuteen on jo pahasti rapistunut.

[Tuizu]

Hei!

Olisi kiva lukea se puoloustamisjuttukin.

[Tunante]

Veit sanat suustani, Tuizu, puolustamisjuttua malttamatomasti odotellen.... Ihana juttu muutenkin :´) !

[Keper]

''Puolustamisjuttu'' löytyykin jo käsittääkseni täältä: viewtopic.php?f=20&t=37&p=493#p493

[Ane]

Kiitti, Keper, linkistä. Oli kiva itsekin lukea sitä näin perästä päin.

[Esteri]

Mielenkiintoisia kertomuksia.

Yksi kokemus minullakin on. Näin unta yhtenä yönä, että oli ratsastamassa hevosellani, ja sillä meni jalka poikki. Kauhistus sentään. Hevonen ei tosin vaikuttanut kauhean kipeältä, jotenkin vain tiesin, että poikki on. Olin tosi rauhallinen, kyselin vain, että tulisiko joku lopettamaan hevosen. Sitten onneksi heräsin.

Hevoseni on täyshoitotallilla, ja sinä päivänä, jonka jälkeen näin unen, oli hoidossa ollut ori karannut ja mennyt laitumelle missä hevoseni ja muu lauma oli. Siellä oli ollut tappelu, ja ori (joka oli nuori) oli ajettu pois. Ori oli kuitenkin telonut jalkaansa karsinasta läpi tullessa, ja se piti lähteä kiireesti viemään klinikalle. Muissa hevosissa ei päällisin puolin näkynyt mitään, niin minulle ei ilmoitettu koko asiasta siinä härdellin keskellä.

Unen jälkeisenä päivänä kun menin tallille, tallinpitäjä kertoi asiasta. Ja hevosellani oli hieman jalka turvonnut. Ei onneksi niin pahasti kuin unessa, pieni venähdys vain.

Mutta jotenkin tuntuu, että se kertoi minulle unessa, että tällaista on sattunut. En ole ikinä ennen nähnyt mitään noin inhottavaa unta.

[Intsi]

Huih, olipa Esterillä kamala uni. Onneksi ei tosiaan pahempaa.