Startti maastakäsittelyyn ja läheiseen suhteeseen

Maasta tapahtuvat hevosaktiviteetit. Temput, venytykset, maastakäsittely.

Startti maastakäsittelyyn ja läheiseen suhteeseen

ViestiKirjoittaja memory » Su Marras 06, 2011 8:11 pm

Olen käynyt ratsastamassa nuorta ponitammaa nyt kolmisen viikkoa. Kaverini omistaa ponin, ja käyn sillä jotain 4-5 kertaa viikossa ratsastamassa. Kyseinen tamma oli tullessaan pelokas ja epäluuloinen, joten puri, potki, rynni päälle, litisti seinään ym. kivaa. Se oli ollut ratsastuskoululla jossa sille annettiin heti periksi kun temppuili, ja pikkutytöt läpsivät heti turvalle kun vähän luimisti korviaan. Uudessa kodissaan (kaverillani siis) on oppinut taas luottamaan, eikä ole enää niin pelokas. Ei rynni päälle, ei pure, ei potki, seisoo nätisti kun laittaa kuntoon ja on hyvä käsitellä. Kuitenkin vielä vähän epäluuloinen, saattaa luimia ja voi yrittää näykkäistä, mutta lopettaa komennettaessa. Papereissa ikänä lukee 7, mutta el. sanoi hampaiden mukaan olevan 4. Tiedä sitten, mutta luulisin olevan 5-6 vuotias, osaa kuitenkin sen verran ratsastettaessa asioita, mutta kuitenkin kasvaa vielä. No, ikää tässä ei olla miettimässä.

Tamma on pienen porukan poni, mutta jo kolmen viikon aikana on alkanut osoittamaan luottamusta minuun. Tänään tein ensimmäistä kertaa kunnon maastakäsittelyä tamman kanssa. Meillä on naruriimu ja joku 3-4 metriä pitkä naru siinä kiinni. Aloitin ihan perus kävelyllä, naru löysällä ja pon käveli perässä. Pysähtyi myös kun pysähdyin. No, peruuttaminen oli vähän hankalampaa, joko ei peruuttanut ollenkaan vaikka kuinka narua heilutin, tai sitten peruutti ja alkoi menemään poikittain, tai alkoi ravata pientä ympyrää ympärilläni, tai lähti eri suuntaan. Käänsi myös kaulaansa ja päätänsä sivulle. Kerran taisin saada onnistumaan ja annoinkin heti paineen hellittää.

Tamma pelkää vettä ja vierastaa uusia ja ihmeellisiä asioita, joten ajattelin vähän totuttaa pressuntapaiseen mattoon, joka ei kuitenkaan kahise ja pidä niin rapisevaa ääntä kuin pressu. Oli jotain vedenpitävää kovaa kangasta, sellaista autotallimateriaali-tyyppistä? Kuitenkin, aluksi se oli ihan kamalaa kun vedin sitä suoremmaksi kentälle, tamma pörisi ja peruutteli, steppasi ja tuijotti löysän narun päässä. Sitten tultiin ylitse, ensin pysähdyttiin haistelemaan ja sitten parilla raviaskeleella ylitse. Toisella kertaa jo käveli, ei kuitenkaan koskenut jaloilla. Jonkun vartin treenailun, siirtelyn ja kävelyiden jälkeen taittelin kankaan vähän pienemmäksi, ja tamma sitten haisteli tätä kasaa kovin ihmeissään, pörisi ja liikutteli sitä. Loppujen lopuksi antoi laittaa kankaan selkäänsä, ei ottanut mitään sivuaskelia eikä näyttänyt mitenkään stressaantuneelta, seisoi vain kangas selässä 5-10 sek ja sitten otin sen pois. Lopuksi tamma vielä itse vähän riepotteli kangasta suussaan tyytyväisenä.

Haluaisin opettaa tammalle myöhemmin temppuja, mutta ensin haluaisin perusasiat kuntoon. Miten kannattaa edetä ja millaisia harjoituksia tehdä? Olen lukenut foorumilta jo paljon eri juttuja, mutta haluaisin vielä neuvoja lisää :)
memory
 
Viestit: 2
Liittynyt: Su Marras 06, 2011 7:40 pm

Re: Startti maastakäsittelyyn ja läheiseen suhteeseen

ViestiKirjoittaja memory » Su Marras 06, 2011 8:33 pm

Ja lisään vielä että kun haen tarhasta, juoksee usein vastaan/portille, antaa hyvin kiinni ja talutettaessa tulee nätisti vierellä vaikka olisi löysä naru.
memory
 
Viestit: 2
Liittynyt: Su Marras 06, 2011 7:40 pm

Re: Startti maastakäsittelyyn ja läheiseen suhteeseen

ViestiKirjoittaja Mikoto » To Elo 01, 2013 4:57 pm

En taida osata antaa mitään neuvoa, jota olet hakemassa. Muuta kuin että seuraa tätä foorumia :) Myös youtubesta olen innolla etsinyt toteuttamiskelpoisia harjoituksia. Varsinkin jos englanniksi osaa hakea, niin löytyy paljon hevosmiestaitotavaraa.

Halusin oikeasti vain sanoa, että tekstistäsi päätellen menette oikeaan suuntaan. Pressuharjoitus kuulostaa kadehdittavan hyvältä ja askeleet menneet niin kuin pitää. Tästäpä inspiroituneena palaan tallille :)
Onnea jatkoon!!
When riding a horse we leave our fear, troubles, and sadness behind on the ground.
-- Juli Carlson
Avatar
Mikoto
 
Viestit: 26
Liittynyt: Ma Helmi 20, 2012 10:25 pm
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Maastakäsittely

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron