käyttäjät esittäytyvät

[Petra]

mun mielestä ois kiva ku jokainen täällä käyvä kertois jotain itestään ja hevosistaan

[Hihii]

Okei, voin aloittaa. (muoksmuoks tekstiä 14.11.10)

Olen yläastetta käyvä, 15-vuotias hevosiin hullaantunut "hieman" hömelö tyyppi. Rakastan kirjoittamista, joten mun tekstiä täällä varmaan näkee paljon. Oli se sitten viisasta tai ei. Omaa hevosta/hevosia mulla ei ole, mutta upea tummanruunikko shettisruuna, Ville (myös Viltsu jne.) on hoitoheppana. Se on sellainen vanha ja kiltti poniherra.. Mitä nyt välillä syö vähän hattua, heittelee innoissaan harjakoreja ja kerjää mököttämällä tai korvat pystyssä höristen, suloisen näköisenä herkkuja ja huomiota. Sellainen perus ponipallero siis.. Persoonallinen tapaus. En voi ratsastaa sillä, onhan se aika iäkäs ja olenhan minä aika pitkä. Eikä me kärryilläkään ajella, joten kaikkea maastakäsin puuhailua ja metsässä pomppimista harrastelemme.

Samalta tallilta löytyy myös kaikkien pelkäämä iso ja musta tamma, Miilus, joka aina aiheuttaa omistajalleen kaikenlaista päänvaivaa.. Ja leikkisä ja vähän höntti torinhevos ruuna, Late, jonka kanssa minäkin saan välillä köpötellä kentällä. Se on hauska otus. Pinkin heitettyä henkensä ja Rontti-varsan muutettua toiselle tallille tuli talliin myös arka lämppäriruuna omistajansa kanssa. Diego, jonka kanssa mulla on toivottavasti tulevaisuudessa enemmänkin tekemistä. Salainen toiveeni, kun niin ihana se on. (:

Ratsastan epäsäännöllisen säännöllisesti islanninhevosilla, ja kähvellän kuolaimettomia käyttöön ja luisutan ohjia muka vahingossa sormien välistä. Ihan seonnut olen yhden issikkatamman, Glódiksen suhteen. Niin juostessaan hiiriä karkuun kuin mököttäessään paikallaan tai esitellessään kiltisti upeaa raviaan tai pehmoista tölttiään se on ihana.... Ihastuin islanninhevosiin Islannissa joskus vuosia sitten vilahdettuani siellä ja vuoden tai parin päästä löysin itseni islanninhevostalli, Hestbakista. Meni jonkin aikaa, ja sitten se muutti huitsin kuuseen. Paikka on joka tapauksessa niin upea, että järkkäsin itseni sinne takaisin ja käyn siellä edelleen kimppakyydillä joka maanantai. Josta voikin lukea vaikka päiväkirjastani, jos huvittaa.

Mistään kilpailemisesta en pidä, mutta olen vaellellut aika pitkiäkin matkoja hevosten kanssa. Reilut kolme vuotta siitä taitaa vasta ollakin, kun aloitin ratsastuksen sillä lailla kunnolla. Välillä on tullut käväistyä joillakin mahtavilla hippitalleillakin, niin kuin Hippiinassa tai Jussilan Luomutilalla. Leirillä tai muuten vain. Ja siitä olen todellatodella onnellinen!

viisaatpuheet.com ;D

[Emili]

Muokattu 12.1.2011

18-vuotias toisinhevostelija Mynämäeltä/Turusta hei. Hevosia säännöllisesti harrastanut 11-vuotiaasta, vaikka hevosia meillä on ollut aina. Kuten ainakin melkein kaikki, aloitin urani kuolainten kera hevosista mitään ymmärtämättä, oli vaan kivaa ratsastaa. Jonkin aikaa kävin ratsastuskoulussa tunneilla, mutta kyllästyin siinä 14 vanhana. Minun ja hevosemme Pilkun suhde oli jotain niin kauheaa että oli pakko hakea apua, eikä sitä tietenkään ratsastuskoulusta saanut. Löysinkin sitten Mynämäki Ranch -nimisen paikan, jossa ratsastettiin ilman kuolainta. Hevoset olivat myös kengättä ja pihattolaumassa. Opin (alkeellista) maastakäsittelyä, ja Pilkun kanssa asiat helpottivat.

Halusin oppia maastakäsittelystä lisää, joten ajauduin Hevostila Hippiinaan. Siellä onkin sitten tullut vietettyä myöhemmin paljon aikaa niin hevosten kanssa kuin yksinäänkin. Lähes kaikkea mitä osaan saan kiittää Hippiinan väkeä, toki otan itsekkäästi osan kunniasta myös omille aivoilleni

Kolme hevosta siis tepastelee pihapiirissä. Pilkku tuli vuonna 1991, Adelia ja Teresa 2010.

Pilkku on 1981 syntynyt sh-ruuna. Pieni ja jästipäinen tapaus. Nykyään eläkkeellä, mutta ei osoita kauheasti rauhoittumisen merkkejä. Satunnaisessa maastokäytössä lapsilla. Adelian paras kaveri.

Teresa on 1995 syntynyt lv-tamma. Tarhassa rauhallinen, saa tykillä ampua vieressä, ratsastaessa taas kompensoi kaikkia puutteitaan menemällä kovaa. Hyvin herkkä tapaus. Adelian äiti ja lauman johtaja.

Adelia on 2004 syntynyt tilastotamma. Isältään Grililtä perinyt hienot askeleet ja ilmeisesti sekavan luonteenkin. Muistuttaa välillä koiraa enemmän kuin hevosta. Tykkää laukata, hyppiä, pomppia, potkia, pukittaa ja loikkia pystyyn. Minulle Se Ainut ja Oikea Hevonen. Vielä "kesken", tuli 6-vuotiaana täysin kouluttamattomana (ei oltu edes pahemmin käsitelty). Minun pieni vauveli jota muut pelkää :<

Teen kengättömien kaakkien vuoluja Turun seudulla, yhteyttä saa ottaa jos on tarvetta

[Intsi]

Täällä puolestaan kohta 35v nainen, jonka aktiivinen hevosharrastus alkoi vasta 16v iässä lapsuuden kodista lähtiessä.
Motivaatio oli kova silloin, kun ensimmäisillä itse tienaamilla rahoilla viimein pääsi säännöllisille tunneille.
Siihen asti olin ratsastellut vain sen mitä puuhastelun vastineeksi sain ilman opetusta mennä köpsöttää.

Useita talleja tuli turun seudulta testattua, niin pienempiä kuin vähän suurempiakin, osaa satunnaisesti, muutamia vähän säännöllisemminkin.
Aika pian tuli hommattua ensimmäinen oma hevoseni, venäläinen puoliveriruuna, Flejr. Se jouduttiin kuitenkin jo vuoden kuluttua lopettamaan pahan jännevian vuoksi, joka sillä oli jo ostohetkellä. Seuraavaksi hevosen omistajan arkea teki tallissani tutuksi leasingvuokralla oleva tamma, Lorelei, josta teetettiin oma fwb-orivarsa Ronald. Tamman palattua omistajalle ostettiin varsan kaveriksi welsh-poni, Johny Blue. Tuosta alkoi oma hevosiin liittyvä oppimatkani. Monia tuttavuuksia on sittemmin vastaan tullut ja asuinpaikkakin on siirtynyt reilun 200km pohjoisemmaksi, Karviaan.

Tänä päivänä tallissamme asustaa 9 suomenhevosta ja 1 tinker. Opetamme ihmisille pehmeää hevostelua niin masta kuin ratsain, ja koulutamme hevosia. Haaveita on monenlaisia, mm. kyetä yhä enemmän tekemään hevostemme kanssa maasta käsin asioita vapaana ja ratsain cordeon kanssa. Etenemistä hidastaa luonnollisesti tuo iso lauma, muiden opettaminen ja monet arjen velvoitteet yms. Päivä kerrassaan kuitenkin harjoitellaan, nautitaan jo opituista ja itse hevosista, ilman niitä ei osaisi enää elää.

[jjohannes]

täälä kirjottelee kohta 14 vuotias ainakin melkein normaali poika !
hevosiin kiinnostuin melkein heti kun opin kävelemään. perhetuttavilla oli aikanaan musta rumpali-heppa ja sitä sain taputella niin siellä se hevoskärpänen tais purasta. nyt olen ratsastanu lähemmän 8 vuotta ja innostut sen kun kasvaa :')!ennen ratsastin tyylillä että; nyt koni tottele minua ja hyppää tuo kolmimetrinen este tai syön sun mummos. siinäpä sitte oltii ja ei ihme ettei hevoset totellu.

...siinä tais olla vuoden tauko kun tuli uusi talli ja aloin käymään siellä. ihastuin heti iranaan (nykyiseen hevoseeni) ja aloin hoitamaan sitä. kävin iranalla tunneilla parivuotta kunnes ostin sen omaksi. aluksi oli jarrut hukassa semmoset puolivuotta _KUNNES_ tutustuin luonnolliseen hevostaitoon. sitten alko mennä vähä paremmin, kunnes irana vietiin oriasemalle astutettavaksi... tuloksena = johtajuus kadoksissa, lihakseton, laihtunut vähä ja ei tullu ees tiineeks. no siiäpä sitte olin. sitte se joutuki pari kk päästä sairaslomalle jänteen takia.

nyt ollaan sitte tässä pisteessä. sairaslomalla edelleen ! nytte ollaan harjoteltu hulluna kaikkee maastakäsin juttuja ja muuta johtajuuski taas aika lailla kohallaan.

[Ane]

Haloo vain. Täältä Oriveden puolelta tänne eksyi tällainen luokanope-hevos- ja hevostaitokouluttaja-Shiatsu-hieroja- ja ties mikä sekatyöläinen. Hanuria veivaan vähän, pianoa pimputan vähän enemmän ja aion totisesti oppia kitaraakin soittamaan. Hevospolkuun olen kirjoitellut artikkeleita yli kymmenen vuoden ajan ja muuhun luovaan hulluuteen liittyy kiinnostus kaikkeen taiteen tekemiseen, johon tietenkään enää ei aika juuri ole. Nyyh! Ja tanssia kun saisi koko läpi elämänsä, niin mitä sitä elämältä muuta voisi toivoakaan!!

Hevoset ovat kuuluneet elämääni n. 36 vuoden ajan eli kahdeksan vuotiaasta saakka. Tällä hetkellä kotona 10 hevosta ja ylihuomenna yksi lisää ja liisattunakin yksi tuolla saman kunnan puolella. Hevosista osa omiani ja osa avokkini. Eihän noita ilmankaan osaa olla. Niistä sitä voimaa ja iloa ammentaa arkeen. Olen mieltynyt klassiseen ratsastukseen ja westerniin, mutta koska populaamme kuuluu myös sh:t ja lv:t, niin toki ajohommatkin kuuluvat luonnollisena osana arkeen. Mutta ykkösjuttu hevosten kanssa on kuitenkin pelkkä se puuhailu niiden kanssa, ihan mikä tahansa. Vaikka vain seisoskella aidan takana katsomassa niiden puuhailua. Ihan hullu siis olen.

Jokainen kohtaamani hevonen ihastuttaa minut ja tekee nöyräksi. Ne ovat niin viisaita ja herkkiä ja opettavat minulle niin paljon. . Minulla on hirveän huono kyky teorisoida näitä hevosasioita. MInä olen ihan käytännöntallaaja näissä vain. Mutta eiköhän tuota keskustelua synny eri näkökulmista kuitnekin. Kuinkas te noita kuvia näkyviin itsestänne ja hevosistanne saatte?

[Emili]

Ane // et toki hullu, minustakin on ihanaa vain tuijotella hevoseni syömistä tai istua laitumella sen kanssa tai mitä tahansa.

Ja jos kuvalla meinaat noita käyttäjätunnuksen yläpuolella olevia, niin sellaisen saa lisättyä Omat asetukset -> Profiili -> Avatar.

[orvari]

Hei kaikille,

Niin, täällä kirjoittelee 42-vuotias kolmen lapsen isä. Itse tutustuin hevosiin ensimmäisen kerran 1993 - silloin tapasin nykyisen vaimoni joka "puskaratsasti" amerikan ravurillaan pitkin metsiä. Siitä lähtien "jouduin" olosuhteiden pakosta aina silloin tällöin menemään tallille siivoamaan karsinaa. Jouluaikoina käytiin yleensä rekiajelulla varsinkin tapaninpäivänä kuten suomalaiseen historiaan on kuulunut. Jossain vaiheessa kun kolmas lapsemme varttui aloin hänen kanssaan seisoskelemaan kentän laidalla kun äiti harrasti lännenratsastusta amerikanravuri ruunallaan.

Sitten se iski - kuin salama kirkkaalta taivaalta, se oli maaliskuu ja vuosi oli 2005. Lähdimme seuraamaan valmennusta jossa saksalainen valmentaja Rolf Peterka koulutti reininghevosia - katsoin kun pieni viiksekäs mies istui sätkä suussa hevosen selässä ja kutitti kannuksilla hevosen kylkiä. Jotain erikoista näin hänen tavastaan ratsastaa ja käsitellä hevosia, jotain mikä ei ehkä sävähdytä niitä jotka lukevat taikka kirjoittavat täällä tekstejä - jotain joka sai minut ajattelemaan että tätä haluan tehdä lopun elämäni jos vain suinkin voin.

Alkoi ääretön hevoskuume, joten vaimoni koitti äkkiä löytää minulle pollen jolla voin harjoitella ja saan suurimman kuumeeni laskemaan. No, löytyihän kylältä "Orvari" - Sexmans Orvar, se oli seitsemän vuotias ruuna jolla ei oltu vielä tehty mitään - ei kertakaikkiaan yhtään mitään. Aika hyvä yhdistelmä vihreä hevosmies ja lähes yhtä vihreä hevonen. Niin, aika samanlaiselta pohjalta lähdimme molemmat - minä en tiennyt mitään hevosista ja se ei tiennyt juuri mitään ihmisistä.

Koitin parhaani mukaan osallistua erilaisille hevosenkäsittelykursseille, mutta siitä ei tullut yhtään mitään - nimittäin jano oli niin valtava ja vettä tarjottiin aina niin vähän. Niinpä päätin hommata koko Parellin itseopiskelu sarjan ja aloitin Orvarin kanssa ihan alusta. Ai että se on ollut mukava kokemus. Sen jälkeen olen hommannut mitä erilaisempaa materiaalia hevosen kouluttamisesta, hevospsykologiasta sekä ratsastamisesta. Kokeilin tietystikin myös opettaa Orvaria ratsastukseen, ihan viisasta se ei varmaankaan ollut. Voisin verrata tilannetta vähän samaksi kuin ensimmäistä kertaa elämässään alkaisi opetella laskettelemaan, pistää sukset jalkaansa ja valitsee isoimman mustan rinteen ja sieltä alas. Orvari nimittäin oli aika lennokas ja hyvä pakovalmiuden omaava hevonen - aistit äärimmäisillään. Kuitenkin hevonen kerkesi opettaa paljon minulle ja minä sille. Orvari asustelee tällä hetkellä Porissa, jonne möin sen 2 vuotta sitten.

Noin kolme vuotta sitten ostimme vaimon kanssa ensimmäisen koulutetun quarterhevosen, tällä hevosella olen päässyt oppimaan ratsastuksen saloja. Ja noin puolitoista vuotta sitten hankein naapurin rouvan kanssa yhdessä toisen quarterin joka sitten on opettanut toisenlaisia asioiota. Kaiken aikaa opiskelen myös hevosta - joka on syvin intohimoni.

Nykyisin siis olen päässyt siihen pisteeseen jonne silloin aikanaan vuonna 2005 tähtäsin, että saisin harrastaa lännenratsastusta ja omana lajina "reining". Joten mitään sirkushevosia en aio alkaa kouluttamaan, vaikka se hauskaa voisi ollakkin.

Voin myöhemmässä vaiheessa kertoa hieman lisää itsestäni, nyt täytyy mennä siivoon talli että saan hevoset yöksi sisään.

Terveisin, Kenneth

[M-H]

Reilu kolmekymppinen korsto.

Ruma kun perkele itte joten hevosten kanssa tulloo hyvin toimeen.
Ennenkuin tutustuin ex-vaimooni en ollut vossikkaa lähempää hevosta nähnyt enkä niistä välittänyt. Sitten vaan jotenkin tässä 'ajauduttu' alalle. Raavaana kaverina en voi tunnustaa menettäneeni sydäntäni näille olennoille joten joku katu-uskottavampi selitys varmaan olisi paikallaan. Kerron sitten joskus jos/kun tulee mieleen sellainen.
Ylipainoni takia en ole useampaan vuoteen ratsastanut. Tähän toivottavasti tulee tulevaisuudessa muutos. Keskitys nykyisin täysin maastakäsittelyyn ja jotta jotain sisältöä hommaan saisi opetan hevosille milloin mitäkin temppuja ja näin haastan itseäni. Tavoitteet on vapaustyöskentelyn puolella ettei tarvita edes naruja.

Olen aloittanut ravimiesten opeilla jotka olivat tyyliin "sellaista ongelma ei olekkaan jota isku päähän ei korjaisi". Jossainvaiheessa sitten heitti arvomaailma volttia ja nykyisin uskon täysin väkivallattomaan ilman voimaa tapahtuvaan koulutustapaan. Jos joudun turvallisuussyistä käyttämään omasta mielestäni liikaa voimaa mietin asiaa tarkasti miksi ja mitä on tullut tehtyä aikaisemmin väärin jotta tilanne ei vahingossakaan pääse toistumaan.
Nykyiset opit olen lukenut kirjoista, katsonut ison läjän dvd:tä ja viettänyt lukemattomia tunteja tälläisten foorumeiden parissa lukien muiden edesottamuksista. Sitten muodostanut kaikesta tiedosta itselleni sopivan paketin ja kokeillut kantapään kautta hevosilla. Loppuviimein hevoset ovat sitten opettaneet miten tulee toimia.

Työkseni pidän verkkokauppaa. Joskus pidän tunteja, opetan muitten hevosia,vuolen kavioita tms.
Haluaisin aasi oriin ja lämppärin. Ne varmaan seuraavat hankinnat elukkapuolella joskus sitten kun olen rikas (eli ei ihan heti). Pelkään korkeita paikkoja ja ilmavaivat vaivaa. Kuorsaan myös lujasti.

Olen loppuviimein siis aivan tavallinen tallaaja enkä yritä ollakkaan mitään muuta. Toivottavasti ihmiset eivät saa käsitystä, että pidän itseäni tietävänä, taitavana tai muutenkaan ihmeellisenä koska rohkeasti kirjoitan neuvoja toisille. Yritän vain parhaani mukaan auttaa ihmisiä, jotta heidän ei tarvitsisi käydä kaikkea tiedottumuutta läpi johon itse olen törmännyt aikanaan useasti. Suurin syy alkuvuosien hyvinkin rankaisukeskeiseen ja brutaalin käytökseen hevosia kohtaan oli koska mistään muusta en mitään tiennyt. Se oli opettu minulle ainoana oikeana tapana kohdella hevosia.

edit:
Tällähetkellä omassa pihassa kaksi suomenhevosta (tamma ja ruuna). Niiden toilailuista ja muutenkin elämästäni löytyy päiviksestä tietoa.

edit:
Hieman päivittelyä.

[Ane]

Mahtijuttu, kun miehistä vahvuutta on näinkin paljon.

[Petra]

Esittäydynpä itsekin.. Pakko nyt ekana kysyä Intsiltä: Millon teillä on tuo Johny Blue ollut? Se nimittäin oli 2006 Annan tallilla Alavetelissä, josta tuon mun vuonoruunan, Rasmuksen ostin. Jonne tais sieltä vähä Rassen jälkeen lähtiä johonki.. Ja näyttää täällä myös "tuttujakin" olevan : )

Eli oon lukion toista luokkaa käyvä tyttö Pohjois-Pohjanmaalta. Kova yritys on saada koulu ja hevosenomistajan arki sovitettua yhteen. Joku mulle neuvoi että jätä koulu vähemmälle ja keskity hevoseen, mutta vähän paha noinkaan tehdä, nimittäin eläinlääkärin ammatti on tähtäimessä ja sitä ei laiskottelemalla luultavasti saavuta.. Ens tammikuussa tulee 18 täyteen itellä ja Rasmuksella, mun pikku vuonispallerolla.. Rasmuksen kanssa ollaan kovasti tehty kaikenlaisia harjotuksia, lähinnä mielenvirkistykseksi mutta kyllä niistä hyötyäkin on ollut. Maastoilen melko usein tuolla ilman varusteita, pelkkä naru kaulalla. Minkään muun hevosen kanssa en toki kylmiltään tuollasta uskaltais tehdä, mutta Rasmuksen kans on luottamus kohdillaa niin ei oo ongelmia siinä suhteessa. Youtubessaki mulla oli pari videota, mutta menin ne sitten erinäisen ht.netin sennupuolen keskustelun takia poistamaan (mikä kyllä harmittaa nyt vietävästi ku ne ei ollut mulla missään muualla tallessa). Ei kai nyt muuta tällä kertaa.

[Intsi]

Petra: Tervetuloa mukaan.
Johny Blue lähti meiltä muistaakseni joskus v.2003 tietämillä, kuitenkin ennen kuin meillä on alkaneet suuremmin nämä nykyiset arvot ja asenteet toimissamme vaikuttaa. "Jonne", kuten kyseistä ponia nimitimme, ratsastettiin ainakin silloin siis ihan kuolain suussa ja kengät jalassa. Varsin mukava poniherra oli kyseessä. Joskus myöhemmin siitä kuvaan törmäsin, jossa väri oli muuttunut melkoisesti.

Ane: Minustakin on mukavaa, että myös mies näkemykset, opit ja kokemukset yms. on paikalla edustettuina, kuten ylipäätään mahdollisimman monen alan ja ihmistyypin edustus.

Tervetuloa kaikille uusille taas tasapuolisesti ! Mukava näitä esittelyjä lukea, niin saa jonkinlaista kuvaa muodostettua ihmisistä keiden kanssa vaihteleea ajatuksia.

[Esdu]

No kai sitä voisi itsekin esittäytyä Eli oikee nimi on Essi, täytän ihan kohta 17 ja Tampereella asun.

Hevostelun aloitin 2003 vuoden syksyllä kaupin ratsastuskoulussa. Heti 2004 menin ensimmäiselle kesäleirille Hippiinaan ja siitä joka vuosi tähän asti oon siellä leireillyt ja parina kesänä avustanutkin. Samaan aikaan vuodet 03-06 ratsastin säännöllisesti viikkotunneilla jonka jälkeen lopetin ja aloin käymään hippiinassa n kerran kuukaudessa viikonlopun pituisilla vierailuilla kaverini veeran kanssa. Nyt syksyllä kävin perheen kanssa hippiinassa muutaman tunnin. Tampereella hevostelen aina kun siihen on mahdollisuus. Hippiinan kautta uskon vahvasti lh menetelmiin ja pyrin käyttämään niitä sen verran kun pystyn. Oppini olen hippiinasta saanut ja olen todella tyytyväinen että opin muutakin kuin klassista ratsastusta,vaikka vaikeetahan se hieman oli kun ei aluksi kaikkea ymmärtäny ja oli niin mukamas henkeen ja vereen kouluratsastaja. Ajan kanssa ymmärsin mitä intsi ja make takaa ajoi ja asiat loksahteli paikoilleen. enemmän tää mun juttu tosiaan on vaikken ole mikään guru kuten eräät henkilöt tällä foorumilla

[Jessi]

Muokattu 20.4.2011.

No, esittäydytäämpä täältäkin, olen 22-vuotias puskaratsastaja täältä eteläisemmästä Pohjois-Suomesta.

Eli mistä kaikki alkoi, olin kuulemma kolme vuotiaana ensimmäistä kertaa ponin selässä, kuviin tallentui korvasta korvaan ylettyvä hymy. Ei se hevosharrastus varsinaisesti vielä tästä alkanut, vaikka tallilla tulikin sillointällöin käytyä ihan pikkupenskanakin, ihailemassa tarhoissa seisoskelevia hevosia. Vuonna -98 tapahtui sitten käänteen tekevä muutos, kun tallinomistaja kysyi, haluaisinko harjata hänen hevostaan. Siitä sitten alkoi hevosten hoitaminen, ratsastuksen saloihinkin tämä maailman rauhallisin ja mukavin ruuna omistajineen minut opetti. Paljon tuli ja meni muitakin hoitohevosia. Tulihan sitä nuorena tehtyä tyhmyyksiäkin hevosten kanssa, paljosta on kiitettävä hevostenomistajien ja itse hevosten pitkää pinnaa.

Opiskelut aloitin vuonna 2004, tietenkin hevosalalla, ja -07 valmistuin hevostenhoitajaksi. Muutaman kuukauden tein töitä alalla, sitten tulikin vähän taukoa hevosteluista. Satunnaisesti tuli käytyä rapsuttelemassa ja ratsastelemassa tuttuja hevosia. Huhtikuussa 2008 muutin sitten vähän tänne pohjoisempaan, ja joulukuussa olikin pihassa omat kaviokkaat, suomentamma Viena ja shettisvarsa Maisa. Mieskin innostui näistä hevoshommista, vaikka niin uhosi (ennen hevosen hankintaa), ettei ikinä kiipeä hevosen selkään. Ei mennyt montaa päivää, kun hän sielä kyydissä istui, ilman satulaa tietenkin. Samanlaisia hurjapäitä nuo on, mies ja tamma. Jopa pikkulapsimaisella innolla hän kiipeää hevosen selkään tarhassakin ja ratsastaa ympäri tarhaa ilman mitään varusteita.

Tuli kokeiltua vähän kaikennäköistä hevostelua, ravimiesten malliin, klassista ratsastustakin. Aina kuitenkin kiinnostavinta on ollut se maastoilu ja vain hevosten kanssa oleminen ja niiden hoitaminen. Jokunen vuosi sitten olin kuuntelu- & katseluoppilaana Piet Nibbelinkin kurssilla, ja olihan se vänkää katseltavaa. Josko joskus onnistuisi se saumaton yhteistyö noiden omien elukoiden kanssa, saapa nähdä.

Täysin puskaratsastaja olen tosiaan nykyään, pitkin metsiä samoillaan suokin kanssa. Kuolaimettomuus oli "löytö" tämän kanssa, jos hackamorea voi kuolaimettomaksi täysin laskea. Tammasta kuoriutui luotettava maastokaveri, ja minusta ilmeisesti myös, tamman mielestä. Käytiinpä tässä maastolenkillä ilman suitsia ja satulaakin, naruriimuun kietaisin narun ohjiksi, ja eikun menoksi. Matkalla kohti syvempää luottamusta.

Vuoden 2009 joulukuussa tammat muuttivat asustelemaan pihattoon, ja saivat uuden kaverin, kun pihaan asteli lv-ruuna Nesta. Nestori osoittautuikin maailman mukavimmaksi maastokaveriksi, tämän herran kanssa voi maastoilla "kuka vain", ja alusta asti on kuljeskeltu pitkin maita ja mantuja ilman kuolaimia, niin ajaen kuin ratsainkin.

[Peikko]

Peikko- nimimerkin takana on tietysti Peikko itse. Punarautias kahdeksanvuotias kylmäveriravuri, äärettömän älykäs, voimakastahtoinen ja omanarvontuntoinen ruuna. Peikon johtamaan laumaan kuuuluvat myös Kettu-varsa ja Turbo-vaari.
Ihmiset hevostemme elämässä ovat Nina ja Juha, yhteensä sata vuotta elämää takana. Lapset jo maailmalla, kaikki kolme. Asumme pientä tilaamme hevostemme, koiralaumamme ja kotkottajiemme kanssa mahdollisimman humaanisti ja ekologisesti.

Hevosten kanssa olen ollut pienestä, varsin tavanomaisia polkuja edeten. Tuntiratsastajasta heppahullusta pikkulikasta aikuiseksi tätihevostelijaksi. Juha aloitti hevosten kanssa vasta omien heppojemme myötä. Omien hevosten kanssa eläessä on saanut oppia kokonaan uuden tavan suhtautua hevosiin kuin itse elämäänkin. Pohjois-Amerikan intiaanien tapa suhtautua kaikkeen elolliseen ja luontoon, erityisesti hevostenkäsittelyyn (ihan kökkö ilmaisu) on johtotähtenä. Hevosen kunnioittaminen, kuunteleminen ja kumppanuus, ei suorittaminen eikä välineellistäminen.

Tälle tielle meidät johdatti Peikko saatuaan uuden elämän vakavan vammautumisensa jälkeen. Mikään ei ollut enää itsestään selvää ja kaikki piti kyseenalaistaa. Jokaisena päivänä askel uudella polulla. Aika hieno juttu! -Ja Peikko on nykyisin täysin terve.

[Intsi]

Jessille ja Peikollekin lämpimästi tervetuloa joukkoon mukaan. Tunnenpa toistavani itseäni, mutta tietäen omalta kohdalta miten kurjalta tuntuu liittyä jonnekin uuteen yhteisöön ja törmätä siellä joko siihen, ettei kukaan noteraa tai inside juttuihin tms., haluan osaltani pehmentää muiden mukaan tuloa. Joten jatkan samalla toistolinjalla kerrontaa, että Innolla odotan ahkeraa, tai no kaikenmoista, turinointia

Sitten tunnustus: näin jotenkin sieluni silmin Peikko-nimimerkin takana söpön pörröpäisen tytön. Ei sillä, etteikö totuuskin olisi ollut varsin söötti otus

[Hanna K-M]

Muutama rivi tämänkin nimimerkin takaa kuukkivasta höpöttäjästä mukaan, kun olen pariin otteeseen täällä sanaista arkkuani raottanut, enkä jatkossakaan varmaan osaa pitää päätäni kiinni vaikka mitään kovin pätevää kerrottavaa toisinhevostelusta minulla ei olisikaan

Olen lähes kolmenkympin ikään ehtinyt ikuinen eläinhöperehtijä, jonka hevostelut ovat jollain tasolla alkaneet jo viisivuotiaana pikkukakarana ja jatkuneet yleisenä hevoshulluutena läpi elämän. Ohjatun ratsastuksen olen tosin päässyt aloittamaan vasta reilu vuosi sitten, koska vanhemmat "kaukaa viisaina" hankkivat minulle ja sisarelleni shettisponin ikiomaksi tuolloin kun olin viisivuotias, ratsastustunneille oli sitten turha mankua. Ponimummomme elelee yhä ja voi oikein hyvin. Lh astui hevosharrastuskuviooni vasta viime kesänä, joten sillä saralla olen aloittelija, mutta halu oppia on palava. Nykyiseen eläinperheeseeni kuuluvat myös nuoret kissaherrat Simo ja Risto, joilta myös opin päivittäin elämän olennaisuuksia ja asennetta.

Työnteon ja talonrakennuksen vastapainoksi hevostelu on valtavasti antava voimaharrastukseni, eli käyn viikoittain tunneilla opiskelemassa hevosen kanssa olemista ja kommunikointia sekä ratsastusta. Lisäksi käyn noin kerran viikossa soveltamassa tunneilla opittua ja pähkäilemässä lisää erään ns. projektihevosen luona, jonka omistaja on pyytänyt minulta hepalleen hoito- ja liikutusapua. Kyseinen sh-ruuna on komea kuin mikä, ja varsin dominoiva herra, joten johtajuusasioita tulee sen kanssa kyllä testailtua ja harjoiteltua. Tilanne on sikäli antoisa, koska voimme kyseisen hevosen kanssa oppia yhdessä meille molemmille uusia ja outoja asioita. Sillä on ratsastettu ja ajettu aikaisemmin ainoastaan perinteisin menetelmin, se ei järin paljon kunnioita ihmistä ja on tottunut aina olemaan itse johtaja. Toistaiseksi pitäydymme projektihepan kanssa maastakäsittelyharjoituksissa.

[Pinja]

Lyhyt esittely lienee paikallaan. Pinja-nimimerkin takaa kirjoittelee 22-vuotias eläinlääketieteen opiskelija. Oma poni on 17-vuotias islanninhevonen Pupsu. Hän viettää villihevoselämää isolla laitumella ponikaverin kanssa, nauttii hyvästä heinästä, rapsutuksista ja vapaudesta. Sairastelujen takia emme enää aktiivisesti harrasta mitään, Pupsu toimii terapeuttina ja ystävänä. Ennen sairasteluja kävimme pienillä tai vähän pidemmillä retkillä metsässä. Satulan myin pois jo vuosia sitten, samoin kuolaimet. Pupsu sai kulkea pelkällä riimulla tai vain köydellä. Rakas pieni hevoseni!

[Jen-ska]

Jaha, täällähän oli tällainen esittelyketjukin piilossa. Moi mää oon Jenska ja tänne päiväkirjaan kirjoittelin jo pidemmät pätkät. http://www.toisinhevostelijat.net/viewtopic.php?f=22&t=63

Moi Pinja! <3 Moi Peikko! <3 Moi kaikki muutkin keitä en ehkä vielä tunne!

[Peikko]

Hyvä Jenska, tänne vaan! Ja Olgalle terveiset Peikolta, Ketulta ja Turbolta!

[Hihii]

Tuo Pupsu-heposi on ihan ylisuloinen! Olet onnekas omistaessasi tuollaisen kullanmurun. Ainakin näyttää ihanamnalle.

[Anna-Maria]

Myöskin Kintauden kylältä Petäjävedeltä hörinöitä!

Kummunmäellä kuljeskelee monenkirjavaa karvattia, joista hirnuvia ovat suokkitamma Milla, quarter-connemaratamma Halla sekä joukon valopäänä ja vitsinikkarina appaloosaponipoika Petteri. Sitten joukossa pyörivät pässit Paavo, Pikku-Vili, Nikolai, Tatu ja Gerhardt, vanhatpiiat vuohineitit Lotta ja Nelli, kollit Matti ja Teppo sekä sängynlämmittimet villakoira Nekku ja sakemanni Usva. Tilanteesta riippuen joko kapellimestareina tai renkipoikana/piikana mieheni Reijo ja minä, Anna-Maria. Orkesterimme on siis hyvin moniääninen.

Minulla oli 1990-luvulla kaksi hevosta, jotka silloin johdattivat minut huikeisiin seikkailuihin hevosen mielenmaailmoihin. Paljon tuli koettua ja opittua noina vuosina. Sitten meni useampi vuosi ilman hevosia, kunnes vuosi sitten Petteri-poika ilmoitti reippaasti tulevansa meille asumaan. Siitä sitten kolme kuukautta ja Milla ilmoitti tulostansa ja siitä edelleen kuukausi niin jopa oli Hallakin asettunut taloksi. Me ei Reijon kanssa voitu muuta kuin pyöritellä silmiämme...

Hevostelumme on hyvin vähäeleistä tätä nykyä: käytännössä emme "tee" niillä mitään lukuunottamatta joitakin satunnaisia lepohetkiä lähimetsissä niin että kaikki hevoset ovat irti tai sitten yksi joukosta tekee "töitä" bareback ratsastajaa sinne tänne kuskaten tai takaapäin ohjastettuna. Maastakäsin jotain ei-niin-mainitsemisen arvoista.

Eniten hevoset ovat meille ystäviä ja perheenjäseniä. Omat opiskelukiireeni ovat vieneet nyt niin paljon aikaa, että hevosille ei ole jäänyt sitä aikaa ja läsnäoloa, mitä tarvitsisin pysyäkseni itseni kanssa tasapainossa. Minulle hevoset ovat sieluni peili. Tarvitsen niitä kertomaan, mitä minulle kuuluu ja mitä sydämessä liikkuu. Siinä ne ovat kirkkaita ja erehtymättömiä. Itsekkäästi ajatellen hevoset ovat minulle matkakumppaneita parempaan itseni tuntemiseen. Tosin toivon, että tämän matkan avulla pystyisin ymmärtämään niin lähimmäisiäni kuin hevosianikin paremmin.

Kunhan elämä toivon mukaan kesään mennessä rauhoittuu, on haaveena pelkästään viettää aikaa hevosten kanssa, samoilla metsissä ja tutustua uusiin maisemiin kauniissa Keski-Suomessa. Sanalla sanoen: kokea eläväni (vihdoinkin ja täysillä, kypsässä 46-vuoden iässä).

Miehelläni on hieman konkreettisempiakin tavoitteita. Hän aloittaa viikon kuluttua Kaustisten raviopistolla hevoshierojaopinnot. "Miehen iässäkin" voi lähteä suihkimaan uusia latuja pitkin!

Meillä ei varmaankaan tule olemaan mitään hohdokasta kerrottavaa edistysaskelista, mutta ehkäpä silloin tällöin laitan rivin jos toisenkin Kummunmäen orkesterin edesottamuksista. Mielellämme kuitenkin palstaa seuraamme ja otamme opiksemme!

Onnea uudelle ja hyvin mielenkiintoiselle palstalle! Annetaan kaikkien kukkasten loistaa!

[HSH]

HSH Ilmoittautuu mukaan.

[Ivus]

Terve vaan kaikille, mie olen Mykkäsen Suvi, 26v osa-aika hippi ja pskanen duunari kalajokilaaksosta. Hevostelut oon alottanu joskus pikkutyttönä roikkumalla aitojen laidoilla ja olemalla kiitollinen jos sain karsinoita siivota ja vähän rapsutella kaikenkarvaisia kopsukoita. Kävin jonkunaikaa nuorena myös ratsakoulussa tunneilla, siitä kuitenkin jo 15 vuotta aikaa. Klassinen/tavoitteellinen ratsastus eikä minkään sortin kilpailut ole ikinä kiinnostaneet, ja harrastelenkin enimmäkseen puskailua ja toisinaan vaeltamista noilla omilla kaviokkailla, eli sh:t Pökkis (tamma 7v) ja Martti (ruuna 16v). Ajellaan myös paljon, kun ovat molemmat entisyydessään kilpaa kärryjä vetäneet. Sillä periaatteella mennään että mahollisimman vähän remmejä ja varusteita, eikä ikinä ole tarvinnut hevosta eikä muutakaan eläintä lyödä. Sillä periaateella joutuu kyllä melko usein pitämään tupakanmittasia
Aikeena on vielä lähitulevaisuudessa perustaa ihan vaellustalli, laajentaa tiloja ja rakentaa toinenki pihatto että mahtuu enemmän muittenki hippien hevosia sinne. Myös työajoa on ruettu harjoittelemaan, mikä on tietty vähän hankalaa kun ummikkona alottaa, taas pitää kiittää heposia kärsivällisyydestään
Muita elukkasia meillä asuu koira tyttö-Riepu, hiirikisut Pulu ja Amalia, sekä maatiaiset kanat Tyyne, Hilja ja Raili sekä Muikku-kukko.
Ja jos jossakin välissä on työnteolta ja elukoitten rapsuttelulta ylimäärästä aikaa, rassaillaan autoja (aarteet fiat 850 -75 ja duster -70) tai pämistellään mopoilla Suomea päästä toiseen.
Tässäpä pähkinänkuorta, turistaan taas.

[diome]

Tervehdys kaikille!

Olen Elina 33v. ja ratsastin teini-ikäisenä vuoden verran tunneilla isolla kaupunkitallilla. Vanhempieni tahdosta lopetin, mutta parikymppiseksi asti kävin satunnaisesti tunneilla, maastoissa ja parilla leirillä. Sitten koirat, rahapula ja autottomuus katkaisivat tyystin hevosharrastelun. Lisätään siihen vielä seurustelu, opiskelut, jne. ja päädytään 11 vuoden taukoon, jolloin en edes käynyt hevosen selässä.

Pari vuotta sitten päädyin aloittamaan ratsastuksen uudestaan. Myös mieheni innostui mukaan kokeilemaan - hänelle ainut hevoskokemus siihen mennessä oli talutuskierros vuonohevosen selässä keskiaikamarkkinoilla. Sittemmin lähinnä yleisen (muuhun elämään liittyvän) stressin vuoksi päädyin pitämään taukoa ratsastuksesta, mutta olin myös havainnut pitäväni itse asiassa hoitamisesta enemmän. Ja yleisestä hevosten kanssa oleilusta. Innostuin myös ajamisesta, joka tuntuu minulle sopivan paremmin. Olen näiden parin vuoden aikana opetellut myös käyttämään talikkoa (aivan uusi elämys tällaiselle kaupunkilaiselle!) ja tekemään sekalaisia tallitöitä.

Paljon oli tapahtunut hevosmaailmassa niiden vuosien aikana, jolloin olin siitä ulkona. Aikoinaan Terhi Laurila edusti vaihtoehtoisen ajattelun esimerkkiä, nyt luin hänen kirjansa lisäksi Tuire Kaimiota ja Monty Robertsia. Minua vaivasi nimittäin vuosien ajan se, miksi hevoset niin usein potkivat, purivat ja pukittelivat. Jatkokurssin lempparini oli mukava ratsastaa kun sen kanssa pääsi samalle aaltopituudelle, mutta karsinassa se kävi päälle. Sillä tavalla vihaisia hevosia ei taida nykyään enää juuri olla ratsastuskouluissa. Myös ratsastukseen liittyvät asiat rupesivat myöhemmin askarruttamaan, kun sain alleni toisella tavalla pidettyjä hevosia.

Koirien suhteen luin aikoinaan mm. Anders Hallgrenin kirjoja sekä vastaavia, joten ajatus eläinpsykologiasta oli tuttu. Samoin ajatus eläinten käsittelystä perustuen niiden luontaiseen käyttäytymiseen. Minua kiinnosti kaikki se, mistä ei lapsuudessani puhuttu mitään. Halusin perehtyä hevosten käyttäytymiseen, oppia ymmärtämään ja käsittelemään niitä. Pari vuotta on tässä "projektissa" vielä lyhyt aika, mutta olen jo oppinut yhtä ja toista. Sekä innokas opettelemaan lisää. Ehkä jonain päivänä meille tulee oma (ajo)poni tai hevonen. Mutta sen aika ei ole vielä - ehkä sitten kun taloudellinen tilanne on vakaampi ja olemme muutenkin "rauhoittuneet" (= ei niin paljon kaikkea muuta tekemistä) sekä saaneet enemmän kokemusta. On toisaalta vain hyvä, jos ponirahastoon voi säästää vaikka 5-10 vuoden ajan. Tätä suunnitelmaa kutsumme nimellä: "toiset hankkii lapsia ja me hankitaan poni".

Talli jolla käymme on Millitalli http://www.millitalli.fi

Tykkään kylmäverisistä, mutta ylipäänsä paksuista ja karvaisista hepoista rodusta riippumatta. Shettikset on kipsutelleet pikku kavioillaan sydämeen aivan viime aikoina, kun olen niiden kanssa saanut olla enempi tekemisissä ajohommien ja poniagilityn puitteissa (olin lapsena pitkä ikäisekseni, joten en koskaan saanut ratsastaa shettiksillä). Todella fiksuja ja suloisia otuksia, vaikka jyllanninhevosessa riittääkin enemmän siliteltävää.