Ratsastuspelko

Kaikki yleinen jutustelu, jauhanta, offtopic

Ratsastuspelko

ViestiKirjoittaja Sanna-Maija » Su Marras 03, 2013 2:46 pm

Ratsastin lapsena maastossa yhdellä nuorella pienhevostammalla, kun se liukastui äkkiä märkään kallioon, ja pudota mätkähdin kanervikkoon että humps vain. Taluttaja tietenkin hinasi heti ylös kanervien keskeltä, ja varmisti, etten ollut loukkaantunut. Myöhemmin kouluterveydenhoitaja sitten lähetti minut lääkäriin, koska vasen nilkkani näytti enemmänkin ilmapallolta kuin nilkalta, ja sairaalan lääkärin tutkimuksissa sitten paljastui, että nilkan nivelsiteen olivat venähtäneet putoamisen aikana, liekö nilkkaparka jäänyt jotenkin kiinni johonkin, vai mistä on ollut kyse, en tiedä.

Kuusi vuotta tapauksen jälkeen minulla on hirveä pelko nousta hevosen selkään, sillä pelkään, että putoan taas, enkä ole ollenkaan varma mitä kerran venähtäneet nivelsiteet sanoisivat uudesta putoamisesta. En ole käynyt edes tallilla näinä kuutena vuotena, mutta veri vetää vielä kerran tallille hevosten pariin, rakkaan harrastuksen pariin.

Mitä voisin tehdä, että pääsisin ratsastuspelosta eroon voidekseni palata tallille hevosten pariin? :?
Sanna-Maija
 
Viestit: 5
Liittynyt: La Elo 10, 2013 7:13 pm

Re: Ratsastuspelko

ViestiKirjoittaja Tarja » Ma Marras 04, 2013 2:08 pm

Kuulostaa niin tutulta,itse mursin 12-vuotiaana muutaman selkänikaman pudotessani,ja siitä jäi kytemään pelko ratsastusta kohtaan. Muutaman vuoden päästä siirryinkin
kokonaan ravureihin.Ajatuksissa kuitenkin elättelin toivetta omasta hevosesta,ja nuorimmankin lapsen tullessa kouluikään toiveeni toteutui tyttären saadessa ponin,ja
kotipihattoon kun poni otettiin,niin kaverihan sillä piti olla,ja kuinka ollakaan olin hevosen omistaja.Tai siis pelkojeni vuoksi pelasin varman päälle, ja molemmat
ovat alkuun olleet ylläpidossa.

Oma polleni on nyt 4-vuotias entinen ravuri(lv..), joka ei ratsun alkeitakaan osannut.Kun kerran hevosella ei heti voinut ratsastaa,jouduin harjoittelemaan käsittelyä
maasta,jo pelkkä taluttaminen oli alkuun hermoja raastavaa..mutta uskon että tuo puoli vuotta jonka me tutustuimme toisiimme maasta käsin,auttoi ratsastuspelon kanssa.
Nykyisin ratsastelen 2-5 kertaa viikossa pitkin metsiä,käyntiä mennään ja rauhassa opetellaan,kumpikin.Kuulostelimme rauhassa koska ollaan valmiita.Kiirettä ei ole.

Voin siis kokemuksesta sanoa että pelosta voi päästä yli,mene tallille,kerro siellä mikä on tilanne ja aloittele vaikka hevosten kanssa olemisella, taluttamisella, maasta
käsittelyllä..seuraava askel voisi olla selkään meno,ihan vain vaikka käytävällä, ja heti kun ahdistaa, tulet alas.Kävin itse jonkun aikaa ratsastuskoululla putoamiseni jälkeen
tunneilla,ja sovimme jo ennen kuin menin selkään ettei minun tarvitse laukata(tipuin kiitolaukassa).Opettaja sanoi että omaan tahtiin,jos tuntuu siltä että
olen valmis, niin sitten laukkaan muiden mukana.

Älä vaan jätä hyvää harrastusta pelon vuoksi.Hevosten kanssa voi tehdä niin paljon muutakin kuin ratsastaa.
Tarja
 
Viestit: 1
Liittynyt: Ti Heinä 30, 2013 10:05 am

Re: Ratsastuspelko

ViestiKirjoittaja Maikki » Ti Marras 05, 2013 11:50 am

Putosin 16-vuotiaana siten, että selkäranka murtui pahasti niskasta ja lantiosta. Pidin monta kuukautta metallista korsettia, en voinut istua pitkiä aikoja, en saanut tehdä kiertoliikkeitä tai nostoja, en edelleenkään saa hankkiutua raskaaksi ilman, että selkä ensin kuvataan ja katsotaan, kestääkö se. Ensimmäisen vuoden aikana en voinut ja saanut ratsastaa ja siihen harrastus sitten jäi. Oli kahdeksan vuotta taukoa, jonka aikana kävin kolmella irtotunnilla ratsastuskoulussa.

Ja nyt on omia hevosia omassa pihassa. Harkitsin pitkään ja vakavasti, olenko ihan hullu - uusi putoaminen tekisi varmaan selvää jälkeä. Ajattelin pitkään hankkia vain pikkuponeja, joilla en voisi ratsastaa ollenkaan. Sitten aloin ajatella, että ajan hevosella (olin aina vain ratsastanut) ja ratsastan mahdollisimman vähän. Oma hevoseni on heC ratsu ja pitkän linjan ex-ravuri. Se säikkyy maastossa, jos jää vetämään ohjista, se nostaa pään ylös ja lähtee, alussa se toi minut muutaman kerran laukalla kotiin asti. Eli siis ihan ihannetapaus tällaiselle ratsastuspelkoiselle! En kuitenkaan ole ihan alun jälkeen koskaan pelännyt oman hevoseni selässä. Tunnen sen oikut, osaan hyvin tulkita sen mielialoja, luotan siihen, että se luottaa minuun. Viime toukokuussa ratsastin vieraalla hevosella ja se kaatui ja jäin alle. Reisilihas repesi polvesta irti ja jalka on edelleen kipeä. Siinä oli ainekset todella vakavaan onnettomuuteen ja olen jälkeenpäin kironnut onnettomuutta, koska se oli täysin turha, en voinut siihen vaikuttaa ja omalla hevosellani sitä ei olisi sattunut. Mutta toisaalta: putosin pahasti ja en kuollut tai halvaantunut.

Alussa pelottaa, mutta kun saa luotua hyvän suhteen hevoseen, pelko hälvenee. Olen ehkä vähän naiivi uskossani omaan hevoseeni, miksipä senkin kanssa ei voisi sattua pahasti. Todennäköisyyksien kannalta ratsastaja tippuu enemmin tai myöhemmin, sitä on turha kiistää. Mutta putoamisen todennäköisyyteen voi vaikuttaa paljon. Ei tarvitse ja kannata ratsastaa, jos pelottaa liikaa, hevonen vaistoaa sen. Itse menin hevosellani ensimmäistä kertaa ilman satulaa muutama viikko sitten. Normaalisti käsken sitä ainoastaan sanoilla, mutta silloin jouduin patistamaan sen eteenpäin pohkeella. Hevonen epäröi ja kääntyi katsomaan minua - se tiesi, että minua pelottaa ja se halusi varmistaa, että mennäänkö tässä nyt oikeasti ilman satulaa.
Maikki
 
Viestit: 112
Liittynyt: To Elo 16, 2012 6:33 pm


Paluu Muu jauhanta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa