Kertoisitteko "kääntymiskokemuksianne"

Kaikki yleinen jutustelu, jauhanta, offtopic

Kertoisitteko "kääntymiskokemuksianne"

ViestiKirjoittaja Bessie » Ti Maalis 20, 2012 1:20 pm

Kuulisin mielelläni millaisia käännekohtia teidän hevosteluunne on kuulunut arvojen ja ideologioiden, joskin myös käytännön suhteen. Millaisena eläimenä olette hevosta pitäneet tai miten olette oppineet tai ajatelleet hevosta täytyvän kohdella.

Osalle on esimerkiksi hevosen ehdoilla ja määrätietoisella pehmeydellä työskentely ollut alusta asti itsestäänselvyys, osa taas on saattanut kasvaa hevoskulttuuriin, jonka itsestäänselvyyksiä on joutunut jossain vaiheessa kyseenalaistamaan. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään (lähinnä omat kokemukset liittyy fyysiseen väkivaltaan; kengittäjät ovat hakanneet kengitettäviä olan takaa jne.) ja tämä prosessi pyörii jatkuvasti päässä, muodostaen uudenlaisia ajattelu- ja toimintatapoja vanhojen refleksinomaisten opittujen käyttäytymismallien ja ajatusten tilalle.

Mikä/millainen tilanne tai toimintatapa sai teidät pysähtymään ja miettimään, pitäisikö jokin asia tehdä toisin? Millaisia seurauksia näillä käännekohdilla on ollut teidän tai hevostenne kannalta?
Näitä asioita on kyllä sivuttu useissa ketjuissa, mutta ajattelin perustaa oman ketjun.
Avatar
Bessie
 
Viestit: 197
Liittynyt: To Tammi 12, 2012 10:59 am
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Kertoisitteko "kääntymiskokemuksianne"

ViestiKirjoittaja hiippari » Ke Maalis 21, 2012 12:30 pm

Tutustuin kunnolla hevosiin ja oheistoimintaan vasta muutama vuosi sitten, lähemmä kolmekymppisenä, mietittyäni toistakymmentä vuotta että minkähänlaista hevosten kanssa mahtaa olla. Minulle on lapsesta asti ollut luonteenomaista suhtautua ihmisten sanomisiin epäluuloisesti ja sen sijaan seurata mitä ne tekevät, koska mielestäni se on todellista, siinä missä puheet kuvastavat yleensä lähinnä sitä mitä ihminen toivoisi olevansa tai tekevänsä.

No, tätä taustaa vasten alkoi hämmästyttää aika lailla välittömästi sellainen tietynlainen ristiriitaisuus hevosten kanssa pulaavien ihmisten kanssa. Olin aiemmin hevosia laitumella katsellessani pannut merkille, miten hevonen tuntee jo senkin, kun kärpänen laskeutuu sen kyljelle, ja osaa sen joko häntää huiskauttaen tai lihaksia värisyttäen ajaa siitä pois. Tästä huolimatta toistakymmentä vuotta hevosten kanssa tekemisissä ollut ihminen, joka minulle toiminnan alkeita esitteli, kertoi miten "hevosilla ei ole kovin herkkä tuntoaisti, aika ronskisti voi käsitellä". Sen lisäksi panin merkille, että toisaalta hevosia pidettiin otuksina, joitten henkinen kapasiteetti on samaa luokkaa kuin useimmilla kivillä, mutta sitten taas toisaalta niiden kuviteltiin "testaavan" ratsastajia tavoilla, jotka vaatisivat jo ihan kohtalaista juonittelutaitoa.

Tästä muodostui sellainen omien ensikäden kokemusten ja muitten kertoman "yleisen totuuden" välinen ristiriita, josta syystä tajusin aika nopeasti että todennäköisesti tulen ymmärtämään tämän harrastuksen aika lailla omalla tavallani, eikä tämä näkemykseni varmaankaan tule olemaan kaikilta osin kovinkaan yhteensopiva "valtavirran" näkemyksen kanssa. Nyt ollaan pisteessä, missä mulla on oma hevonen, ja touhu tuntuu jatkuvan koko lailla samana, ellei jopa vahvemmin. Esimerkiksi eräskin tapaus kävi läpiratsastamassa hevostani. Katselin touhua tovin jonka jälkeen totesin että tällä tyypillä ei ole enää ikinä mitään asiaa lähellekään hevostani. Rauhallinen ja kiltti suokki säntäili ympäri maneesia silmät päässä pyörien ja yritti vaatimustason kovetessa hyppiä pystyyn, josta sitten sai raippaa kun eihän sellainen nyt sovi. Samainen tyyppi muuten väittää olevansa pehmeiden menetelmien ja "luonnollisen hevosmiestaidon" kannattajia. En ole vielä missään tilanteessa nähnyt hevostani siinä määrin kauhistuneena kuin tuon episodin aikana.

Toisena esimerkkinä siitä, mitä haluan välttää, on eräs tuttu "oman elämänsä hevoskuiskaaja" jonka pääasiallinen vaikutuskeino "niskuroiviin" hevosiin on kiljuminen ja raipalla mäiskintä. Kyseisen henkilön kehonkieli on käytännössä olematonta, ja monesti tilanteet näyttävät siltä, että ongelma on se, ettei hevonen kertakaikkiaan voi tietää, mitä siltä odotetaan. Jos kökötät keskellä kenttää liinan pää kädessä ja hevonen tulee varovasti käynnissä lähemmäs sinua, ei voitane olettaa että se ymmärtäisi mitä haluat, vaikka kuinka kiljut että "nyt ulommas ympyrälle", jos et tee kehollasi yhtään mitään etkä ole tätä nimenomaista (melkoisen pitkää) äänikomentoa sille entuudestaan opettanut? Kun tämän tilanteen vielä päättää siihen että läimäisee sitä juoksutusraipalla sen tultua tarpeeksi lähelle, päästään tilanteeseen jossa juoksuttaminen muuttuu lähinnä jonkinlaiseksi sirkusnäytökseksi kahdella askellajilla (käynti ja pukkilaukka).

Pyrin lähinnä siihen, että tuolla hevosella olisi mahdollisimman hyvät elinolot ja kohtelu, sekä siinä määrin vaihtelevaa aktiviteettia, ettei se koskaan muuttuisi sellaiseksi kaikkeen leipääntyneeksi possujunanvaunuksi kuin mitä jotkut tuntemani ratsastuskouluhevoset ovat olleet. Väitän jollain tasolla huomaavani siitä, missä määrin sitä mikäkin homma kiinnostaa. Joinain päivinä jo ihan tarhasta taluttaessa tulee selväksi että tänään lähdetään maastoon ja harjoitusradoille kaahottamaan täysillä. Olen myös ollut hämmentynyt siitä, miten nopeasti se voi oppia uusia asioita kun kouluttaja (eli allekirjoittanut) vain onnistuu asiassaan, ja siitä, miten myönteisesti se tuntuisi erilaisten temppujen ja uusien asioiden opetteluun suhtautuvan. Tästä "johtajuudesta" kun on paljon puhuttu, niin en käytännössä voi sanoa suoranaisesti tietäväni mitä se olisi. Tamma on vähäsen arka, ja erikoisen tilanteen tullen helposti hakeutuu selkäni taakse "turvaan", joten kai se sitten minuun jollain tasolla luottaakin. Toisinaan pitää tosin vähän yrittää ryysätä, kun ollaan menossa takaisin talliin syömään, mutta en ole oikein osannut pitää tuota ongelmana, kun se kuitenkin sitten ovella antaa mun mennä edelle. Mene tiedä. En osaa suoraan kuvailla, minkälaisena hevosta pidän, mutta tuosta tekstistä nyt voi saada jonkinlaista käsitystä asiasta.
hiippari
 
Viestit: 36
Liittynyt: Pe Joulu 16, 2011 1:32 pm

Re: Kertoisitteko "kääntymiskokemuksianne"

ViestiKirjoittaja Tuizu » Pe Huhti 06, 2012 11:21 pm

Hyvä, Hiippari! Minun piti käydä pitkä koulu päästäkseni tuohon. Minut käännytti hevosen mahahaava, joka ei parantunut vaikka mitä teki. Sitten laitoin sen lomalle ja maha parani. Tajusin, että minun on muututtava. Nykyään minulla on maailman mukavin asioistaan viestivä tamma, jonka kanssa sa neuvoteltu akaikki asiat läpi, jos on pakko. Monesti ei ole pakko, vaan kuuntelen tammani mielipidettä asioissa. Pyysin tuossa yksi päivä yhtä tallikaveria kanssani taluttelemaan hevostani pienelle lenkille. Tajusin silloin, kuinka kaukana olen perinteisestä hevoskäsittelystä. Kun tammani halusi pysähtyä katsomaan pellolla olevaa ratsukkoa, alkoi kävelkaverini huitoa ja komennella. Meni aika kauan ennen kuin sain hänet tajuamaan, että minun hevosellani on oikeus pysähtyä katsomaan jotain mielenkiintoista. Joskus, kun on pakko mennä jonnekin, johon tammani ei halua, seistään asiasta neuvottelemassa ja sitten on tyttö lopulta todenut että tää on taas näitä ihmisten "pakkojuttuja!" ja se on tullut perässä. Tällä tavalla hevostelu on paljon mukavampaa kuin se "perinteinen" johtajuussysteemi.
Tuizu
 
Viestit: 222
Liittynyt: Pe Marras 06, 2009 6:07 pm

Re: Kertoisitteko "kääntymiskokemuksianne"

ViestiKirjoittaja Bessie » Ke Huhti 11, 2012 6:16 pm

Tuizu kirjoitti: Monesti ei ole pakko, vaan kuuntelen tammani mielipidettä asioissa. Pyysin tuossa yksi päivä yhtä tallikaveria kanssani taluttelemaan hevostani pienelle lenkille. Tajusin silloin, kuinka kaukana olen perinteisestä hevoskäsittelystä. Kun tammani halusi pysähtyä katsomaan pellolla olevaa ratsukkoa, alkoi kävelkaverini huitoa ja komennella. Meni aika kauan ennen kuin sain hänet tajuamaan, että minun hevosellani on oikeus pysähtyä katsomaan jotain mielenkiintoista.

Minäkin antaisin pysähtyä ja katsoa ja katsoisin itsekin, ei tässä kuitenkaan ole mistään simputuksesta kyse :D. Paljon kivempaa siten :), luulisi, että olisi kireä olo itselläkin jos täytyy hevosta tarpeettomasti komennella.

"hevosilla ei ole kovin herkkä tuntoaisti, aika ronskisti voi käsitellä". Sen lisäksi panin merkille, että toisaalta hevosia pidettiin otuksina, joitten henkinen kapasiteetti on samaa luokkaa kuin useimmilla kivillä, mutta sitten taas toisaalta niiden kuviteltiin "testaavan" ratsastajia tavoilla, jotka vaatisivat jo ihan kohtalaista juonittelutaitoa.

Nuo on niin tuttuja, muistan hevostaitoja opetellessani, että aina korostettiin vastakkaisia asioita; "se tuntee kärpäsenkin ihollaan" ja "potkase jo kunnolla, ei nää rikki mee". Olen huomannut että juonittelussa tosiaan hevoset ovat erittäin taitavia ( ;) ), yritän parhaillaan oppia pois noista opituista asenteista ja yritän nähdä maneesissa pelkäävän hevosen jo jonain muuna kuin piruilijana..

Itselläni taisi olla yksi todellinen herätyksen paikka ja valaistuminen kun katsoin youtubesta Nevzorovin kuolain- videon, olin aivan ällikällä lyöty ja kysymysmerkkinä :?: Ei olisi tullut pieneen mieleenkään ikinä kyseenalaistaa niin tavallista asiaa kuin kuolain. Nyt olen siinä vaiheessa, että aion lukea Metal in the Mouth -kirjan jossain vaiheessa ja järjestellä ajatuksia tämän kuolainasian suhteen. Kun tuossa ratsastin yksi päivä hevosta joka kiskoi päätään ja rikkoi sitten minun uudet hanskani kun niistä lähti nihkeä pintamateriaali rullalle, niin ajattelin ensimmäistä kertaa että mahtoikohan tuntua pahalta kiskoa ohjia suulla. (Tämän ajatuksen siemenen sain joltakin foorumilaiselta, joka kertoi että ei ollut joskus ajatellut, miltä hepoparan suussa mahtoi tuntua, jos omat kädet olivat kipeinä ratsastuksen jälkeen.) No, ei sillä että hevosen hyvinvointi olisi kiinni vain kuolaimista, mutta se saattoi olla yksi käännekohta omassa ajattelussa, se oli herätys.

Nevzorovin videon kautta löysin sitten tälle foorumille ja lisää uusia vaihtoehtoja vanhoille ajattelutavoille on ruvennut löytymään. Huomaan nyt, että nämä tiedot ovat niitä, joita olisin kaivannut jo vuosia sitten. Esimerkiksi minulla oli hoitohevonen, joka vihasi satulointia sydämensä pohjasta; potki seiniä antaumuksella, luimi, hyppi vähän pystyynkin ja puri ilmaan. Silloin minulla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa, kuin komentaa eli karjua EI!! tai NYT!! tai huutaa pollen nimeä. Tai sitten läpsästä huutamisen sijaan ja olla hiljaa, tai sitten (ehkä paras ja onneksi eniten käytetty vaihtoehto) olla itse täysin rauhallinen ja yrittää tehdä asia nopeasti ja "kivuttomasti". Tämän hepsukan kanssa meillä oli jotain pieniä oman tilan kunnioittamisharjoituksia karsinassa, joilla saatiin kyllä jonkinlaista yhteyttä löytymään, se sitten vaan ei kantanut näihin satulointitilanteisiin (ja minä varmaan autoin asiaa omalla toiminnalla tosi paljon :oops: kyllä hävettää).. No, pointtina oli se, että nyt olisi jo paljon laajempi "toimintatapojen valikkoa" joista valita ja joilla yrittää ratkaista ongelmaa. :D Tuon hevosen kanssa mietin kyllä monia jälkeenpäinkin hyviä ajatuksia, mutta tieto vaihtoehdoista puuttui.

Minulla on ollut viisas kummitäti, hän on sanonut, että hevosten pitäisi saada olla keskenään vapaina niityillä juoksemassa. :D Mitä viisautta ei-hevosihmisen suusta. Monesti ei-hevosihmiset näkee asiat selkeämmin kuin hevosista tietynlaista oppineet ihmiset, kuten minä.
Avatar
Bessie
 
Viestit: 197
Liittynyt: To Tammi 12, 2012 10:59 am
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Kertoisitteko "kääntymiskokemuksianne"

ViestiKirjoittaja Tucca » Pe Huhti 13, 2012 2:30 pm

Minun ei tarvinnut kääntyä. Aloitin hevostelun aikuisena täysin newbienä ja toki etsin netistä sekä kirjoista mahdollisimman paljon tietoa hevoseläimistä. Koiria olin koulutellut pitkään ja siinä jo tiukasti oman linjani löytänyt. Hevosta en pitänyt sen kummallisempana eläimenä; rakkautta ja rajoja. Eikä hevonen sen kummallisempi eläin olekaan oppimispuoleltaan, sillä oppimisen lainalaisuudet pätevät eläinlajista riippumatta. Toki saalis ja saalistaja eroavat lähtökohtaisesti käyttäytymiseltään, joten siinä suhteessa koiraa ja hevosta ei voi niputtaa yhteen.

Aloituspaikaksi valitsin sellaisen tallin, jonka koko toiminta painotti pitkälti tällaista sanontaa:
"Älä kysy, mitä hevosesi voisi tehdä sinulle - vaan kysy, mitä sinä voisit tehdä hevosellesi." - Tuntematon

Tältä kyseiseltä tallilta sain sellaisen lähtökohdan hevosharrastukseen, joka tulee kantamaan läpi koko elämäni. Vierailin myös lukemattoman monilla muilla talleilla etsimässä omia ajatuksiani hevosten pitämisen ja kohtelun suhteen - sekä tietenkin sitä hyvää opetusta. Ehdin nähdä kaikenlaista ja enimmäkseen todella surullisia asioita.

Hankin oman hevosen todella nopeasti harrastuksen aloittamisen jälkeen. Kun hevoselleen haluaa vain parasta, pärjää oikein loistavasti. Minulla ei myöskään ole rasitteena mitään "aina on asiat hevosten kanssa näin tehty" -juttuja ja suhtaudun ennakkoluulottomasti kaikkeen. Jos en jotain tiedä, otan siitä selvää monesta eri lähteestä. En luota vain yhteen totuuteen.
"The technique we use with our horses isn't near as important as the kind of heart we put behind it."

- M. Rashid


Hevosellani on blogi. Jos haluat lukijaksi, laita yksityisviestiä.
Avatar
Tucca
 
Viestit: 90
Liittynyt: Pe Huhti 13, 2012 1:43 pm

Re: Kertoisitteko "kääntymiskokemuksianne"

ViestiKirjoittaja Kerppa » Ma Huhti 16, 2012 12:30 am

Itse kuulun niihin, jotka ovat lähes koko pienen elämänsä hevostellut. Omalla kohdallani tosin hevosharrastus lähti siitä, että minut pakotettiin 7- vai 8-vuotiaana ratsastusleirille - jota myöhemmin isäni on "katunut", hurahtaminen kun oli niin täysivaltaista. Noh, pysyinpähän suuremmalti poissa normaaliteinien "illanvietoista" 8-) Mulla ei ole hirmuisesti mielikuvaa siitä, millaisia eväitä hevosten käsittelyyn ja kohteluun harrastuksen alkuvaiheessa on annettu, tiedän sen, että olen ollut usein hyvin epäoikeudenmukainen näille kaviokkaille - koska minut on siihen pienestä koulutettu. Tiedän myös sen, että vaikka olen itse helposti tulistuva, olen pikkuhiljaa ruvennut ottamaan "vapauksia" hevosenkäsittelyssäni, enkä vähiten Ypäjällä alalle opiskellessani. Toki siellä tuli tunneilla tehdä mitä käskettiin ja about miten käskettiin, mutta koin siellä kyllä, että suurimmalle osalle henkilökuntaa se hevonen on arvokas eläin, jota tulee kohdella siivosti.

Viimeaikoina olen ruvennut entistä enemmän miettimään suhdettani hevosiin, olen yrittänyt selvitellä itselleni, missä mennään. Miksi minulle annettin opiskeluaikoina yleensä nimikkohevosiksi, a-hevosiksi ja remonttiratsuiksi ne hevoset, joista muut eivät syystä tai toisesta pitäneet - jotka muut kokivat tavalla tai toisella hankaliksi, mutta joista minä pidin ja joiden kanssa tulin toimeen. Johtuiko se ensisijaisesti siitä, että tykkään vain olla ja hoidella? Viettää sitä aikaa, käydä kävelyillä ja rapsutella? Kyllä, minäkin välillä tiuskin ja saatoin jopa läimäistä, mutta kokoajan, pikkuhiljaa, moinen käytös on jäänyt pois omasta tallillaolemisestani. Luulen, että kääntymiseni on tapahtunut pitkän "luonnollisen" tapahtumaketjun kautta. Joku asia, mitä on opetettu, ei ole tuntunut hyvältä, kun sitä on kokeillut käytännössä - ja kun on kokeillut toisenlaista lähestymistapaa, se onkin tuottanut parempaa tulosta. Nyt ensimmäisen oman kaviokkaan kautta on meno mennyt aina vain "hipimmäksi", appiukko (ravurikasvattaja) kutsuu usein toimintaani pelleilyksi tai leikkimiseksi - onneksi sentään edes pieni huumorinkukka äänessään.

Varsan ostin ensisijaisesti juuri siksi, että kukaan ei ole päässyt sitä vielä "pilaamaan" käsittelyllään. Sen suurempia maastakäsin-harjoituksia en tiedä (en ole ehtinyt/osannut vielä perehtyä), mutta varsan kanssa on tullut vietettyä aikaa. Harjaamista, kävelyitä niin pelloilla, kallioilla, tiheässä metsässä kuin suollakin. Syöttelyä pihamaalla, erilaisiin "mörköihin" tutustuttamista. Tamma on ollut aina pirtsakka, utelias ja rohkea, mutta aina ei sitäkään huvita ja välillä sillä on mietintämyssy päässään. Silloin pysähdellään kävelyillä, katsellaan ympäristöä, jatketaan matkaa. Jännittävän paikan tullen tamma on toistaiseksi aina luottanut siihen, etten vie sitä pedon kitaan ja tullut perässä, yleensä melko pienen mietintätauon jälkeen. On tässä toki ongelmansakin ollut, ja kun vierellä/edelläkulkevaan omistajaan luottamaan tottunut poni opetettiin ajolle, oli alku hankalaa, lumikelien mittaisen tauon jäljiltä tosin suhtautuminen kärryihin ja ajamiseen on muuttunut ponin kohdalla melko radikaalisti ja nykyään mennään rennon letkeästi. Tunnen myös, että nyt ratsastuskoulutuksen aloitettuani poni ei ole varma, voiko se luottaa minuun ja johtajuuteeni, kun olen selässä. Tai sitten se koettaa, voisiko sittenkin itse päättää, koska palataan tallille - vaikka silminnähden onkin aina tyytyväinen lenkkien jälkeen ja aina tulee iloisesti ravaten portille vastaan, kun tarhasta haen.

Tämän foorumin löydettyäni olen jatkanut "kääntymistäni" edelleen, olen kyllä aiemminkin miettinyt, pärjäisikö tamma jatkossakin kengättä ja mikä olisi miellyttävin tapa sille kantaa minua selässään. Löysin kuolaimettomat suitset, löysin rungottoman satulan. Toistaiseksi olen näitä kerran testannut ja tuntuu jo nyt, että varsinkaan satulasta en hevillä luovu!
Ikuinen poniratsastaja ja kahden (tulevan) poniratsastajan äiti, aloittelee toisinhevostelun uutta kierrosta uuden ponin kera..

http://nuorenajaksaa.blogspot.com - blogissa ruoditaan poneilua ja koirien kanssa tekemisiä
Avatar
Kerppa
 
Viestit: 66
Liittynyt: To Maalis 08, 2012 4:06 pm
Paikkakunta: Tammela


Paluu Muu jauhanta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa