http://www.hevostietokeskus.fi/uploads/files/Artikkeli1.pdfHevosen ja ihmisen kumppanuus sota-aikana. Ei ole uutinen mutta koskettavia kuvauksia sota-ajan hevosista.
Koskettavia lainauksia mm.:
Kun kranaatin äänestä kuuli, että lähelle tulee, pudotti liinakko polvilleen ja ajuri meni reen viereen pitkäkseen. Kun tilanne oli ohi, nousivat rauhallisesti ylös ja jatkoivat matkaansa. (SKS KRA HS 1: Hautasaari. 1975.)
Eläin vaistosi, että taasen oli lähtö edessä. Setä kertoi: Mustan silmistä vuoti vesi virtanaan, se itki. Ja vedet ne tuli minunkin silmistäni, lisäsi setä lopuksi. (SKS KRA HS 1: Kankaanpää. 1975.)
Joskus hevonen vaistosi, mihin ammus tuli. Pruuni oli pysähtynyt yhtäkkiä kesken huoltoajon suostumatta ottamaan askeltakaan. Pian kranaatti oli iskeytynyt maahan paikkaan, missä ajuri ja hevonen olisivat olleet, ellei hevonen olisi pysähtynyt. Hevonen tiesi myös, minkä pensaan takana vihollinen piileksi, ja eräs ajokki pelasti ajurinsa pinkaisemalla täydessä laukassa vihollisen luotisateen ulottumattomiin. (SKS KRA HS 1: Kaarto. 1975.)
H. Marjamäki kertoo tapauksen, jossa ajomiehenä oli tottumaton hevosmies. Hevonen tuli levottomaksi hakkuuaukealle tullessa, sen korvat heiluivat ja häntä huiskahteli ja ilman erillistä kehotusta se oli ottanut hirmulaukan, joka lennätti yllättyneen hevosmiehen selälleen kärryihin tonkkien väliin. Samalla olivat kranaatinheittimen ammukset jo putoilleet aukealle.
Kun aukea oli ylitetty, otti hevonen entisen rauhallisen tahtinsa ja ajomieskin kömpi ylös istuimelleen tuumien, että onpas tuo hevonenkin tällä jotain oppinut. (SKS KRA HS 3: Marjamäki. 1975.)
Meiltä sukulaistalosta oli kaksi hevosta sotareissussa ja kotiin palautuksen yhteydessä oli tullut sekavuutta luovutettavien hevosten omistussuhteista. Hevosten kantakorttien merkinnöissä oli epätarkkuuksia. K.o. hevosia mentiin etsimään naapuripitäjään, jossa oli palautettujen hevosten kokoamispaikka. Mukana oli talon ns. isäntärenki, joka oli kasvattanut varsasta molemmat hevoset. Tultuamme paikan päälle ei meillä ollut epäselvyyksiä omista hevosistamme sen paremmin kuin viranomaisillakaan. Hevoset olivat puomissa kiinni ja niitä oli paljon, mutta kun tulimme ensimmäisen omamme kohdalle alkoi sen mailmanen hirnunta ja reuhtominen, samoin toisen kohdalla, joka kaiken temmellyksensä yhteydessä veti riimuköyden poikki ja heti päällään tönimään kasvattajaansa. Molempien hevosten pään hinkkaamisesta noutajan vartaloa vasten ei tahtonut tulla ollenkaan loppua. Siinä ei voinut kuivin silmin katsoa sitä kotiintulon onnea. Minusta tuntui, että kostuivat ne hevostenkin silmät. (SKS KRA HS 1: Järvinen.1975)