Varsa ei kestä komentamista

Yleinen hevostelualue.

Varsa ei kestä komentamista

ViestiKirjoittaja lovene » Ke Elo 14, 2013 7:28 pm

Tiesin jo melkein lähtökohtaisesti tänne liittyessäni että ensimmäinen tänne kirjoittamani aihe koskee varsaa, koska olen asian suhteen auttamattoman kokematon. Minulla on ylläpidossa PRE-tamma joka varsoi terveen hienon orivarsan kesäkuun lopussa. Varsa on n. viikon ikäisestä asti ollut emänsä kanssa kaksin laitumessa yötäpäivää, muutamaa sateista yötä lukuunottamatta. Joka päivä olen kuitenkin käynyt niitä laitumella moikkaamassa, vienyt vettä, ruokaa ja hyvin pian kiikuttanut molemmat kentälle kun olen tammalla ratsastanut. Varsa on erittäin rohkea ja itsenäinen ja ollut heti alusta asti utelias ja sosiaalinen. Kaikki menee ok, niin kauan kun ollaan sopuisasti. Kaviot saa nostella, korviin saa koskea, lämpöäkin olen mitannut. ALkuun poika koitti ns. kauhoa etusillaan ihmistä päin, mutta sen sain komentamalla loppumaan. Huomasin kuitenkin jo hyvin ajoissa, että jopa emän komentaessa varsaansa se vimmastui. mulkaisi emäänsä, käänsi peräpäänsä kohti ja monotti emäänsä useaan kertaan. Ja tämä kaikki siksi että tamma näykkäsi pepusta kun jätkä meni tissille vähän turhan väkivaltaisesti.

Nyt tämä on kohdistettu myös ihmisiin. ja tähän riittää siis ihan elekiellellä tehty paine. Jos varsa tuhmailee eli puree tai koittaa tulla päälle, riittää kun nostaa hartioita ja kohdistaa painetta ilmoittaakseen ettei ole okei, niin perse kääntyy ja pikkukaviot viuhuu. Alkaa meinaan kevyesti ahdistamaan että miten kohta käy kun jätkä vaan kasvaa ja kasvaa. Toki täytyy jätkän puolustukseksi mainita, että mitä ahtaampi paikka ja tilanne, sitä helpommin puolustusreaktio iskee päälle. Antakaa siis kokeneemmat vinkkiä, miten saisin tehtyä selväksi ettei jokin asia ole sopivaa, ilman että puolustusreaktio iskee päälle.

En tiedä vaikuttaako asiaan, mutta jätkä on alusta asti mennyt langoista niikuin mielensä vaan tekee ja nyt lähtee vieraiden hevosten perään eikä välitä äidistään ja tämän huuteluista tippaakaan. Aiheuttaa jo aika pahaa skismaa tallilla...
lovene
 
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Heinä 19, 2013 11:10 am

Re: Varsa ei kestä komentamista

ViestiKirjoittaja orvari » Ke Elo 14, 2013 11:54 pm

Kannattaa hakea apua luotettavalta kouluttajalta joka auttaa sinua kasvatuksen alkuvaiheessa. Ihan pienen varsan kanssa ei kannata alkaa tekemään juurikaan työtä, ainoastaan antaa sille hyviä kokemus käsittelemällä sitä oikein ja oikeudenmukaisesti. Se miten käsittelee hevosta sen nuoruusaikana tulee vaikuttamaan vahvasti koko sen loppu elämän ajan. Sillä tarkoitan että mitä enemmän me ihmiset aiheutetaan hevoselle ongelmia sen ollessa nuori sen vaikeampaa tulee näiden ongelmien poiskitkeminen tulevaisuudessa olemaan.

Kannattaa siis maksaa jollekkin lähellä asuvalle ja taitavalle ihmiselle joka pystyy sinua neuvomaan asiassa.

Aidat kannattaa varmaan heti ensityöksi korjata siten että varsa ei pääse oppimaan karkaamaan niistä läpi. Mitä suuremmaksi varsasi kasvaa ja mikäli se saa kasvaa vapaasti "pellolla" eli tehdä mitä lystää, sen suurempi vaara on että orivarsasi kasvaa pikku hiljaa nuorisorikolliseksi :)

Joten jos on hivenenkään sellainen olo ettet kykene varsaasi auttamaan varhais vaiheessa, kannattaa hakea siihen apua.

Olisi hyvä jos joku ammattilainen opettais varsalle että ihmisiä ei potkita. Toiset hevoset pakenee ja toiset puolustaa, kumpaakin täytyy opettaa.
Avatar
orvari
 
Viestit: 172
Liittynyt: Ke Marras 11, 2009 6:58 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Varsa ei kestä komentamista

ViestiKirjoittaja lovene » To Elo 15, 2013 7:43 am

Jep. Tulin itseasiassa samaan loppupäätökseen eilen illalla asiaa vatvoessani. Meitä on pitkään aikoinaan valmentanut Kati Valtatie-Eskola, jonka tapoihin ja menetelmiin olen erittäin mieltynyt. On tehnyt paljon töitä ns. ongelmallisten hevosten kanssa ja hänelle ajattelin pirauttaa ja pyytää tarpeen tullen käymään.

Tuohon seikkailuun en alunperin kiinnittänyt juurikaan huomiota. Ehkä vähän säälin varsaa kun se ei saanut muuten olla laumassa, joten hyväksyn sen hakeutumisen jonkinlaiseen kontaktiin muiden hevosten kanssa. Nyt kun se alkaa aiheuttaa ongelmia, huomaan kuitenkin olevani itse täysin voimaton asian suhteen. En voi muuttua sähköksi jos puitteiden suhteen ei tallin puolesta tehdä mitään :(

Noh tarhauskausi alkaa olla alussa, joten toivoa on että a) saisin tamman ja varsan porukkaan, jossa varsalla olisi muutakin seuraa kun äitinsä ja b) lankoihin jossa oikeesti kulkee sähkö.
lovene
 
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Heinä 19, 2013 11:10 am

Re: Varsa ei kestä komentamista

ViestiKirjoittaja Irene » Pe Elo 16, 2013 9:13 am

Olisi mukava kuulla, jos vain haluat jakaa kokemuksesi, mitä tämä kouluttaja varsasta sanoi, kun niin pitkälle olette päässeet.
Irene
 
Viestit: 10
Liittynyt: To Marras 10, 2011 5:33 pm

Re: Varsa ei kestä komentamista

ViestiKirjoittaja lovene » Ti Elo 20, 2013 6:16 am

Tällä hetkellä homma etenee niin että soitin tosiaan Katille ja kerroin mitä ongelmia on. Kati sanoi heti että olen tehnyt emämunauksen kun olen katsonut varsan karkailua läpi sormieni. Paljon tuli saarnaa rajoista eli jos ei ole muita hevosia tekemässä rajoja ja ihmisten rajoilla ei ole merkitystä niin kohti ongelmia ollaan menossa. Hän oli sitä mieltä että nyt ja vähän äkkiä, ennen kuin laidunkausi loppuu, varsa olisi saatava mahdollisimman isoon laumaan ja sellaiseen sähköaitaan että karvat menee kiharalle kun tällin ottaa.

Sähköä ei saatu, mutta iso lauma ja iso laidun saatiin lauta-aidalla. Vaikka tutkailin aitoja alkuun sillä silmällä, että se saattaa mahtua luikahtamaan joistain kohdin ali, niin on nyt kuitenkin pysynyt laumasa kun seurana on äidin lisäksi neljä tammaa ja yksi shettisruuna. Käsittelyn olen vähentänyt ihan minimiin varsan kanssa eikä meillä muutenkaan nuo isotteluongelmat esiinny niin vahvasti ulkotiloissa. Mitä ahtaampi paikka, sitä voimakkaampi puolustusreaktio. Aivan selkeästi olen huomannut myös että varsa on väsyneempi nyt oltuaan isossa tilassa ja isossa laumassa (laidunta siis 3,5hehtaaria), mikä osaltaan auttaa noihin pakollisiin käsittelyhetkiin.

Kati tulee kuitenkin ensi perjantaina antamaan eväitä varsan kanssa toimimiseen. Voin kirjoittaa siitä sitten lisää, mutta jo tosiaan näillä toimilla on saatu iso ero edelliseen. Lauma opettaa.
lovene
 
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Heinä 19, 2013 11:10 am


Paluu Hevostelu yleensä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa