Hienoin ja sykähdyttävin hetkenne hevosen kanssa?

Yleinen hevostelualue.

Hienoin ja sykähdyttävin hetkenne hevosen kanssa?

ViestiKirjoittaja Tucca » Pe Marras 23, 2012 11:26 am

Olisi ihana kuulla tarinoita ihmisen ja hevosen keskinäisistä onnistumisista, luottamuksesta ja mieleenpainuvimmista hetkistä. Mikä on ollut sinun hienoin hetkesi hevosen kanssa? Se tunne, kun sydän oli pakahtua.
"The technique we use with our horses isn't near as important as the kind of heart we put behind it."

- M. Rashid


Hevosellani on blogi. Jos haluat lukijaksi, laita yksityisviestiä.
Avatar
Tucca
 
Viestit: 90
Liittynyt: Pe Huhti 13, 2012 1:43 pm

Re: Hienoin ja sykähdyttävin hetkenne hevosen kanssa?

ViestiKirjoittaja M-H » Pe Marras 23, 2012 11:48 am

Mulla nousee eräs tarina ylitse muiden minkä varmasti aina muistan.
Ei nyt mitenkään onnistuminen mutta jäänyt mieleen painuvasti. Oli tunteet pinnassa silloin.

Silloin en vielä tiennyt näistä toisinhevostelujutuista mitään. Ensimmäinen oma hevoseni oli musta suurikokoinen LV tamma. Aikaa tästä on varmaan noin 10 vuotta.

Hepo oli astutettu keväästä ja oli kesälaitumella tuttavien mökillä noin 50km päässä. Muistaakseni oli juhannus tai joku muu pyhä.
Tuttavilta tuli soitto, että hevonen on loukannut jalkansa pahasti, verta tulee ja liha näkyy. Ei kuulemma päästänyt lähelle katsomaan ja he eivät olleet mitään hevosihmisiä niin eivät osanneet sitten kyllä mitään muutakaan sanoa. Ei kuulemma päässyt liikkumaan kuitenkaan.

Yritin soitella eläinlääkäreitä mutta eihän niitä saanut mistään lähipitäjästä. Ainoaksi jäi sitten lähteä hakemaan hevonen pois laitumelta kotipihaan, että näkee mikä on ongelma ja mitä voi tehdä. Stressin ja paniikin keskellä soiteltiin traileria ja saatiinkin sellainen.

Satoi kaatamalla. Oli satanut kaatamalla useita päiviä, kaikki oli mutaa ja liejua (senkin takia piti saada heppa pois, että saisi pidettyä haavan puhtaana).
Saavuin määränpäähän ja lähdin katsomaan tilannetta. Laidun oli iso (useampi hehtaari) suuri rinnetontti joka vietti joenrantaan päin. Rinne oli todella jyrkkä ja tiesin tämän ja sen että hevonen on joen rannassa. Pelkäsin, että millä saamme sen hevosen ylös sieltä jos oikeasti pahasti mennyt jalka.

Viheltelin hevosta ja kohta kuulinkin tutun hirnauksen. Heppa näki minut usean satojen metrien päästä rinteen juurelta. Se alkoi vaivalloisesti todella pahasti ontuen kävellä kohti. En voinut muuta kuin katsoa valtavassa kaatosateessa läpimärkänä kun hevonen hiljalleen hoippuen ja todella pahasti 3 jalalla könkäten alkoi taivaltaa rinnettä ylös. Matkassa kesti pitkään koska kulku oli vaivalloista mutta se selvästi halusi ylös luokseni. Tuntui että sydän pakahtuu liikutuksesta, surusta ja huolesta kaikesta mahdollisesti juuri sillä hetkellä. Pelkäsin, että jokainen askel olisi viimeinen ja se kompastuu liukuen mutaisen rinteen alas.
Kuitenkin ihmeen kaupalla taival loppui onnellisesti.
Olimme molemmat aivan läpimärkiä kun tamma pääsi vihdoin luokseni ja käveli koppiin vierelläni.

Jalka oli tosiaan paha, selvisi akuutista haavasta mutta jalka vaivasi häntä loppuelämän ajan kausittain ja muutaman vuoden päästä päästin hänet tuskistaan.

Kuitenki muistan aina sen hetken kun katsoin vaivalloista rinteen nousemista mudan keskellä kaatosateessa.
En tiedä vieläkään järjellä ja logiikalla miksi se halusi niin kovasti ylös luokseni (ei ollut hänen luontaista käytöstä se normaalitilanteissa ainakaan)
Kuva
Avatar
M-H
Site Admin
 
Viestit: 663
Liittynyt: To Marras 05, 2009 1:40 pm
Paikkakunta: Somewhere over the rainbow..

Re: Hienoin ja sykähdyttävin hetkenne hevosen kanssa?

ViestiKirjoittaja Pojuheppanen » Ke Maalis 13, 2013 8:00 pm

Hevonen on minulla ollut nyt hieman alle kolme vuotta. Kaikkea mahdollista on tapahtunut tähän mennessä, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta hienoin hetki oli taatusti tämä.

Vanha ravuri, kiskottu, revitty suusta, pakotettu menemään niin lujaa kuin koivistaan pääsee tai saa piiskaa. Ja ravilla. Ja jos laukkasi, niin piiskaa tuli taas. Maastoilimme ensimmäiset kaksi vuotta tiheästi. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana yritin lukuisia kertoja saada herran laukkaamaan, mutta ei vaan onnistunut.

Mutta sitten se tapahtui! Laukka nousi ja hyvänen aika kun herra oli onnellinen kun sai laukata ja laukkasi joka kerta vain enemmän ja enemmän. Voi sitä tunnetta ja fiilistä ja itsellä oli ihan tyhjä olo; olin kolmen kuukauden sinnikkään työn jälkeen saanut sen tekemään jotain mitä minä halusin. Ja herra oli vielä mielissään siitä.

Toinen kerta varmaan oli, kun pitkän ihanan maastolenkin jälkeen, olen palautunut talliin takaisin, ottanut varusteet pois, ollaan venytelty, juotu ja syöty leipää enemmän kuin laki sallii, sitten poitsu tulee luo ja laskee pääni olkapäälleni (tosi kevyttä 700 kiloisen pään kannattelu :D ) ja huokaisee syvään, ja antaa minun rapsuttaa huolella päästään. (Harvoin antoi alkuun). Tuntui että se oli käännekohta sille luottamukselle :P Se oli vain itse niin rennon tuntuinen :) .
Pojuheppanen
 
Viestit: 47
Liittynyt: Ma Tammi 17, 2011 9:32 pm

Re: Hienoin ja sykähdyttävin hetkenne hevosen kanssa?

ViestiKirjoittaja miranda » Su Huhti 07, 2013 11:02 pm

Tultiin neljän päivän lomalta. Lähdettiin hakemaan hevosta laitumelta ja kun se näki meidät, niin se lähti tulemaan vastaan ja hirnui. :) sit rapsuteltiin pitkään. Yleensä laitumella hengailee vaan kavereidensa kanssa vaikka kiinni antaakin. Lämmitti mieltä kun tuli pienen "eron" jälkeen oikein hirnuen vastaan.

Nyt viime aikoina on laskenut päänsä olkapäälle ja nojannut ja nauttinut kun rapsutetaan, painautunut ihan kiinni, tai halunnut, että silitellään rauhallisesti naamasta. Sit meillä on oma elekieli, kun se haluaa että rapsutan otsasta, se vähän tarjoaa päätä ja sit laitan sormet haralleen, jonka jälkeen se hankaa ylös alas päätä kynsiä vasten.

Ratsastaessa se, että voi mennä pelkällä äänellä ja istunnalla ja välillä ilman mitään päävärkkejä, on ollut ehkä hienoimman tuntuista.. kun voi luottaa. Seuraa vapaana perässä, pysähtyy kun mä pysähdyn, irtojuoksuttaessa kulkee kaunista ympyrää ja askellajit vaihtuu aina kun pyytää.. maastossakin hidastaa sillä, että mä jännitän vatsalihaksia.. toimii ihan pienen pienillä avuilla.

Hienointa on ollut se, millaiseksi meidän kommunikaatio on muodostunut ja kuinka lämmin ja hyväntahtoinen heppa se onkaan. On ollut hienoa oppia tuntemaan sen persoona. Se ei ole "vain hevonen", vaan oma persoonansa jolla on oma luonteensa ja tapa reagoida. Tuntuu siltä, että luottamus ja välittäminen on molemminpuolista ja yhdessä opetellaan ja ihmetellään. Yllätyn aina positiivisesti, kuinka nopeasti se oppii uusia asioita ja kuinka mielellään tekee niitä. En oo hirveen hyvä tiivistämään, eli tässä tuli nyt aika monta sykähdyttävää hetkeä.
miranda
 
Viestit: 4
Liittynyt: Ke Tammi 16, 2013 4:58 pm

Re: Hienoin ja sykähdyttävin hetkenne hevosen kanssa?

ViestiKirjoittaja Terra » Ke Heinä 10, 2013 2:58 pm

Hevostelussa oli ollut monen vuoden tauko toisella paikkakunnalla käydyn lukion ja yhden vuoden ammattikorkean jälkeen. Tuon vuoden aikana olin päättänyt viimein lakata tanssimasta muiden halujen mukaan, ja lähteä viimein tielle, mikä koko pienen elämäni ajan oli minua kutsunut.

Keväällä hain ja pääsin eläintenhoitajakoulutukseen ammattikouluun. Voi sitä onnea! Kahden vuoden tie oli omanlaisensa iloineen ja suruineen, sisälsi paljon asioita mahdutettavaksi pieneen päähän. Alun hankaluuksien jälkeen sain kurottua taas itseni palasia kokoon, ja selvitin koulun kunnialla läpi. Sykähdyttävimpiä hetkiä oli tämä - aivan pieni ja yksinkertainen, tavallinen, normaali LH-tilanne.

Oli tallivuoro, keskitalvi, hyytävä pakkaspäivä. Issikkatallin aamuaskareet oli hoidettu, ja me tallivuorolaiset pääsimme kentälle taluttelemaan hevosia. Sain itse nuoren, vasta koulutustaan käyvän ruunan parikseni. Äskettäin tallin omistaja oli näyttänyt meille maastakäsittelyä sen kanssa - tuttua kaukaa menneisyydestäni, kaunista katseltavaa. Ja minua pelotti.

Edellisenä syksynä heti koulun alettua minulle sattui onnettomuus johon liittyi koira, ja tämän jälkeen olin pelännyt kaikkia koiraa suurempia eläimiä ja jopa naapurin kissaa, vaikka olenkin läpeeni kissaihminen joka solullani. Hieno ajoitus eläintenhoitajakoulutukselle. Olin lähellä lopettaa vasta-aloitetun ammattikoulun, alan, josta olin haaveillut lapsuudesta asti - pelkäsin, että minusta ei tule mitään, että olen huono, en ymmärrä eläimiä enkä ansaitse olla sellaisia lähelläkään, koska pilaan kaiken enkä ymmärrä niitä oikeasti. Pelkäsin, että nyt tämä ihana issikka hyppää käsistäni, pukittaa ja karkaa, koska näkee pelkoni ja epävarmuuteni. Minun ei pitäisi koskea siihen, minun pitäisi jättää talutukset ja pyörittelyt toisille, katsella vain itse aidan takanta ja tajuta viimein, että tämä koulutus ei ole minua varten.

Rohkaistuin kuitenkin, otin riimun epävarmoihin käsiini ja ohjasin ruunan ympyrälle, jossain selkärangassa se oli. Se onnistui. Vähän aikaa käyntiä, sitten ravia, ja pysähdys.

Ruuna pysähtyi, katsoi minua odottavasti, siristeli sitten silmiään - ja haukotteli.

Silmiini kihosivat kyyneleet. Ymmärsin, että osasin ehkä sittenkin jotakin, ja voisin yhä oppia. Voisin oppia peloistani pois. Voisin kouluttautua tälle alalle, minulla olisi lupa olla eläinten kanssa, voisin oppia olemaan niiden kanssa jälleen ja ymmärtää niitä. Pelkkä haukotus sai aikaan - ymmärsin: minulla on mahdollisuus parantua.

Tuosta on nyt kaksi vuotta aikaa. Koulutukseni nopean tahdin vuoksi en kerennyt käymään paikassa tallivuoroilla enää, ja seuraava hevoskokemus olikin viime keväinen työssäoppimisjakso tavallisella ratsutilalla, joten en ole päässyt pitämään yllä talvella uudelleensyttynyttä hevostaitoliekkiä. Tavalliselle ratsutilalle en enää mene, ja niitä tuntuu Pirkanmaa ja varsinkin Kangasala olevan täpösensä täynnä. Hevostaitojen ylläpitäminen tuntuu mahdottomalta toistaiseksi, mutta pidän toivonkipinää yllä...
Terra
 
Viestit: 7
Liittynyt: La Tammi 26, 2013 5:03 pm

Re: Hienoin ja sykähdyttävin hetkenne hevosen kanssa?

ViestiKirjoittaja Maikki » La Loka 26, 2013 11:27 pm

Tänään oli kyllä niin ihana hetki ruunan kanssa. Otin ensin vauvan kentälle harjoittelemaan ja eroahdistusruuna siinä pyöri aidan takana ja piti vahtia, ettei vain kadota varsan kanssa jäljettömiin sieltä pieneltä suljetulta kentältä. Tapani mukaan menetin melko pian hermoni varsaan ja lopetettiin. Menin päästämään varsaa pois ja otin ruunan tilalle. Mentiin ensin muutamia pysähdyksiä ja liikeellelähtöjä, sitten lähetin sen ympyrälle. Ruuna on ympyrälle lähtemisessä hyvin epävarma ja pysähtyili nytkin monta kertaa kuin lupaa kysymään. Sanoin, että mene vaan ja se alkoi vähän rentoutua. Parin kierroksen jälkeen pyysin jo ravia ja ruuna ampaisi matkaan päätään viskoen ja pyllyä heittäen, kuitenkin suhteellisen nätisti ympyrällä. Kokeilen ensimmäistä kertaa ikinä pyytää siltä laukkaa ympyrällä (ei olla laukattu toukokuun jälkeen, paitsi yhden kerran sänkkärillä) ja se onnistui! Pysäytin ruunan ja päästin sen irti. Näytin kädellä, että mene ympyrälle ja se lähti häntä kaarella päätään viskoen ja kiersi kenttää ravissa ja laukassa. Sitten se pysähtyi eteeni, piehtaroi, nousi ylös ja veti oikein syvään henkeä. Tuntui, että meille molemmille tuli sellainen olo, että wau, ompas mukavaa.
Maikki
 
Viestit: 112
Liittynyt: To Elo 16, 2012 6:33 pm


Paluu Hevostelu yleensä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa