Pakko avautua..

[Hulda]

Hei vaan,
Pitkästä aikaa.. En ole käynyt täällä pitkiin aikoihin, mutta nyt on jälleen hetki jolloin vertaistukea tarvitaan.
Minullahan oli (ja on siis vieläkin) maailman kaunein ja parhain tamma, joka sairasti vatsahaavan, joka vaivasi häntä pitkään.
Vihdoin ja viimein asia saatiin hoidettua monen lääkekuurin ja ruokakokeilun kautta ja hevonen on voinut vatsan puolesta pääsääntöisesti hyvin. Välillä esim. kiimojen aikaan tamma on näyttänyt hapanta naamaa ja oireillut vatsastaan, mutta sen olen lukenut kiiman oireeksi, en varsinaisesti vatsahaavaksi.
Tätä onnenkantamoista kestikin sitten vajaa vuosi, kunnes hevonen rupesi oireilemaan liikkuessaan. Alkuun hirmuisen jäykkä ja välillä kun piti tehdä hevosesta vaikeampia asioita tamma kieltäytyi ja rupesi vain nostelemaan takajalkojaan. Vaikka kyseessä ei välttämättä ollut edes kovin vaikea asia - esim. käynnin lyhentäminen ja siitä raviin siirtyminen.

Jälleen hevosta tutkittiin ja tuolloin takajalat piikitettiin. Tämä auttoikin hetkellisesti, kunnes tilanne oli jälleen melkoisen sama. Oli päiviä, jolloin hevonen tuntui verryttelyn jälkeen ihan hyvältä ja toisena päivänä hommista ei meinannut tulla mitään. Ajattelin että tamma kehittää itselleen kinnerpatteja ja jäykkyys/haluttomuus johtuu ehkä siitä. Takajalat piikitettiin uudelleen, mutta tästä ei ollut merkittävää apua ja tutkimuksia jälleen jatkettiin.
Lopulta nyt marraskuussa tamman selästä löytyi kahdesta nikamavälistä spondyloosia, tämä on todella kivulias vaiva ja spondyloosi siis tarkoittaa sitä, että nikamien välille kasvaa/kehittyy "luusillat". Eläinlääkärin diagnoosi tuntui murskaavalta. Mitään hoitokeinoa ei ole.

Pää on täysin tyhjä ja tallilla käynti oksettaa. Sain myös ehdotuksen, että tammalla voisi tehdä varsan, mutta mielessäni pyörii onko spondyloosi periytyvää, kärsiikö tamma mahdollisesta tiineydestä ja kolmas tekijä on myös raha. Järki sanoo, että vihreämmät laitumet on paras ratkaisu, mutta mieli toimii täysin päinvastaisesti. Mietin olisiko sittenkin vielä jotain mitä voisin tehdä tai olisin voinut tehdä - luovutanko liian helpolla.

Olen todella väsynyt tähän ainaiseen huoli/sairaskierteeseen, mutta tämä hevonen on kuitenkin enemmän kun hevonen minulle - se oli ainut asia joka piti minut pinnalla miehen syöpään sairastumisen aikana ja sen jälkeen kun asiat olivat muutoin todella vaikeita. Toisaalta mietin nauttiiko hevonen tällä hetkellä elämästään, tarhassa seisomisesta - tämä hevonen on aina ollut hyvin aktiivinen ja liikkunut paljon ja mielellään.

Tiedän että ette pysty asiaa puolestani päättämään, mutta pakko päästä kirjoittamaan jonnekin asia ulos. Kiitos jos jaksoit lukea.

[M-H]

Niin nämä ovat näitä vaikeita päätöksiä ja asioita joita jokainen eläinten kanssa tekemisissä oleva joskus joutuu tekemään.
Usein on ristiriidassa omat halut, järki, toiveet ja arvot kaikki keskenään. Itse kannatan todella herkästi lopettamista jos eläin kärsii joko psyykkisesti tai fyysisesti liikaa. 'liika' sitten on veteenpiirretty viiva.
Eipä sitä koskaan unohda kun oman ensimmäisen hevoseni ammuin jalkavaivojen takia vuosia sitten. Pitkään siinä kinnattiin ja lykättiin päätöstä. Jälkiviisaana olisi pitänyt tehdä se jo aikaisemmin. Oman etuni siinä laitoin hevosen hyvinvoinnin edelle.

Itse olen asioita alkanut pohtia niin, että pakotan itseni tekemään aktiivisen päätöksen puoleen tai toiseen. En vain jätä asiaa roikkumaan. Pohdib myös palveleeko se päätös eläimen etua vai minun etua.

Voimia tulevaan, olipa tiesi millainen tahansa.