Hevonen ilman kenkiä

Erilaiset vuolutavat, edut, käytäntö,teoria ja bootsit. Huom! vain kengättömyyteen liittyvät keskustelut tänne.

Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Hihii » Pe Marras 06, 2009 9:42 pm

Eli tänne jotain juttua siitä mitä mieltä olette kengättömyydestä.

Omasta mielestäni ei ole järkeä laittaa nauloja hevosen jalkaan pilaamaan sen verenkiertoa ja luonnollista asentoa. Suurin osa tuntemistani hevosista kuitenkin tarhailee valitettavasti rautaa kavionpohjassa ja siihen olisi kiva saada muutos. En silti halua tuputtaa sitä väkisin hevosenomistajille, kun en edes juuri mitään tiedä näistä asioista. Täytyy vain toivoa, että he tajuavat jonakin päivänä itse.
Hihii
 
Viestit: 164
Liittynyt: Pe Marras 06, 2009 4:34 pm
Paikkakunta: Hahaa enpäs kerro, arvaat kumminkin

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Emili » Pe Marras 06, 2009 10:00 pm

Olen aika vahvasti kengättömyyden puolella. Hyväksyn kyllä kengityksen, jos sitä käytetään esim. sairauden hoitoon. Oma hevonen on ollut kengättömänä vuodesta 2007, askellus parantunut huomattavasti (ennen sellaista töksähtelevää, nyt pehmeämpää). Muita muutoksia en ole oikein huomannut, meillä kun vaihdettiin samalla pihattoon ja kuolaimet viskottiin pois ja luonnollista hevostaitoa alettiin opiskella, niin paha sanoa mikä muutos johtuu mistäkin... Aktiivisempi tuo taitaa olla nykyään (vai onkohan pihaton vika?) ja 28-vuotiaaksi hän on hyvässä kunnossa.
Avatar
Emili
 
Viestit: 212
Liittynyt: To Marras 05, 2009 2:51 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Skydar » Su Marras 08, 2009 10:09 pm

Riina on kesät ilman kenkiä ja kaviot on kovettunu ja vahvistunu huomattavasti. : ) Aluksi arko tosi paljon, pikku hiljaa tottu kaikkiin alustoihin. Riina laukkaa myös nopeammin kengättömänä : D
Hisperiina <3
Skydar
 
Viestit: 3
Liittynyt: Su Marras 08, 2009 10:03 pm

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Intsi » Ma Marras 09, 2009 3:11 pm

Jokainen, joka tietää tallini, tietää myös mielipiteeni kengättömyydestä =)
Meillä siis löytyy tallista kymmenen hevosta, joista jokainen pärjää ilman kenkiä tuntikäytössä kesät talvet.

Yksikään hevosista ei ole kaatunut kengättömyyden vuoksi. Millään ei myöskään kaviot lohkeile kummemmin.
Suurin osa on joskus historiassaan ollut normaali rautakengissä kulkevia hevosia, eli osoittanee kuinka siihen voi siirtyä jota kuinkin jokainen
-ainakin mikäli valmis tekemään mahdollisesti muitakin muutoksia. Talvella emme tappele tilsaongelmien kanssa kuten aikoinaan ennen
kengättömyyttä.

Kaikille emme väkisin tyrkytä kengättömyyttä, mutta niille joita se kiinnostaa, suositan kyllä lämpimästi.

Emilin mainitsemasta sairashevosen kengittämisestä sanoisin, että siihenkin toisinaan turhan herkästi ihan tottumuksesta
ja yleisestä uskomuksesta kenkää hoidoksi ollaan laittamassa. Jokainen kuitenkin uskoo mihin haluaa. Toivon kuitenkin, että mahdollisimman moni tutustuu ensin huolella eri kavionhoito- / kunnossapitotapoihin, ennen kuin liian jyrkästi suuntaan jos toiseenkaan kallistuu.

Jos joku on kiinnostunut kuulemaan lisää kengättömyydestä vaikka ihan arkielämän sujumisen suhteen, kerron kyllä tarvittaessa lisääkin.
Tässä nyt alkuun näin suppeasti jotain meidän tallilta.
Joka päivä voi oppia jotain uutta ;D
Avatar
Intsi
 
Viestit: 317
Liittynyt: To Marras 05, 2009 5:31 pm
Paikkakunta: Karvia, Sara

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Fast » Ma Marras 09, 2009 3:11 pm

Pidän kengättömien heppojan pihattotallia. Kiinnostuin asiasta heti kun kuulin huhuja aiheesta 2000-luvulla, 2002 oli hepat kengäti. Tyytyväisiä olemme kaikki ja paljon uutta on oppinut hevosesta, kavioista ja kavionhoidosta verrattuna normeihin(mitä voi oppia) Suomessa.
Päivääkään en vaihtaisi pois.
Fast
 
Viestit: 19
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 2:56 pm

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Prankster » Ti Marras 10, 2009 10:48 pm

Meidän tallilla myös kaikki hevoset - lukuun ottamatta yhtä - ovat ilman kenkiä. JA hyvin ovat pärjänneet. :)
Tälle yhdelle tuli ongelmia toisen takakavion kanssa, joten monen eri kengittäjän mielkipiteen jälkeen omistaja päättyi laittamaan kengät takaisin. Ainakin nyt siksi aikaa kunnes kaviot taas kuntoutuvat ja pääsevät kasvamaan. Muille ollaan hankkimassa easy bootseja... :)
Prankster
 
Viestit: 1
Liittynyt: Ti Marras 10, 2009 10:11 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja S.V. » Ke Marras 11, 2009 11:59 am

Minun hevosellani ongelmana, että varsinkin etukaviot leviävät kuin jokisen eväät (lättäkavio) ja takakavioista kantakulma kuluu ja rasittaa vuohisniveltä. Hankin bootsit ja ne ei sovi kovinkaan kauaa vuolun jälkeen. Itse en osaa vuolla ja hyvistä vuolioista/kengittäjistä kova pula tällä alueella missä asustan. Tällä hetkellä hevosellani on kengät mutta kuitenkin mietityttää mitä tekisin tulevaisuudessa sen suhteen. RAKENTAVIA mielipiteitä mitä tehdä ja kokemuksia.
S.V.
 
Viestit: 69
Liittynyt: Pe Marras 06, 2009 10:40 am

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja M-H » Ke Marras 11, 2009 1:10 pm

S.V. kirjoitti:Minun hevosellani ongelmana, että varsinkin etukaviot leviävät kuin jokisen eväät (lättäkavio) ja takakavioista kantakulma kuluu ja rasittaa vuohisniveltä. Hankin bootsit ja ne ei sovi kovinkaan kauaa vuolun jälkeen. Itse en osaa vuolla ja hyvistä vuolioista/kengittäjistä kova pula tällä alueella missä asustan. Tällä hetkellä hevosellani on kengät mutta kuitenkin mietityttää mitä tekisin tulevaisuudessa sen suhteen. RAKENTAVIA mielipiteitä mitä tehdä ja kokemuksia.


Leviämisessä on luultavasti kyse ns. flare efektistä (joku oikeasti voisi kertoa mulle suomennoksen tälle. Itse kun olen englanninkielisistä lähteistä oppini hankkinut niin käytän tuota termiä). Eli pitäisi raspata se 'suksimainen' osa siitä pois jos vaan ulkoseinässä riittää aineista, tai ainakin mahdollisimman paljon. Sitten kun pyöristetään reunaa tarpeeksi, ettei ulkoseinä kanna painoa loppuu mekaaninen vääntö ulkoseinää kohti joten leviäminen lakkaa. Muutaman kerran jälkeen alkaa olla normaalissa kunnossa kaviot.
Flaren tunnistaa siitä kun katsoo kavion sivuprofiilia niin sen tulisi olla _aivan_ luotisuora heti kruunurajasta lähtien missä tahansa kulmassa se sitten kasvaakin aina kärkeen asti. Tai laittaa vaikka raspin kavion ulkoseinää vasten ja katsoo näkyykö mistään raosta ilmaa. Jos näkyy niin kyseessä on juuri tuo flareentuminen eikä koko kavion lättäisyys.

Kantakulmasta sitten löytyy montaa mieltä. Itse alussa aina hirvittelin paljasjalkavuolijoiden tapaa antaa kantojen olla matalat ja vuolla ne sellaiseksi (enkä tarkoita edes Strasserin radikaalia tapaa) kun Suomessa oli kurssilla aina niistä kannoissa mossotettu ja ravimiehet joilta myös oppia hain niistä aina jaksoivat selittää miten ne kuluvat.
Jälkikäteen tajusin, että kantojen kuluminen johtuu kengistä useimmissa tapauksissa ja matalat kannat ovat itseasiassa edellystys terveelle kaviolle. Silloin kavioluu voi olla maan suuntaisesti.

Normaalit kengittäjät _eivät_ osaa yleensä tehdä tarpeeksi asiallista paljasjalkavuolua ja kieltämättä sen osaavista vuolijoista on pulaa.
On tarkoitus kerätä tänne foorumille ilmoitusketju johon kasaan vuolijoita ympäri Suomea. Minultakin usein kysytään, että "tiedätkö siellä ja siellä ketään joka tekisi vuoluja" jne.
Kuva
Avatar
M-H
Site Admin
 
Viestit: 662
Liittynyt: To Marras 05, 2009 1:40 pm
Paikkakunta: Somewhere over the rainbow..

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Satu Vainikka » Ke Marras 11, 2009 3:06 pm

Hei kaikille! Sain asiakkaaltamme viestiä tällaisesta sivustosta ja mielenkiinto heräsi. Täällähän puhutaan mukavia :)
Täytyy tässä kiireessää kommetoida S.V:n viestiä ensin: Lättä/kellottuvakavioinen hevonen saadaan normaalikavioiseksi huolellisella säännöllisellä vuolulla ja ruokaremontilla. Flare on suomeksi lohkeama, jotkut käyttää siitä myös sanaa irtoseinämä, mitä se on vasta hetken päästä jos asialle ei tehdä mitään. Kun katsot kaviota sivulta, kantojen ja etuseinämän kasvulinjan tulee olla saman suuntainen, ja kun roikotat esim raippaa polven keskeltä suoraan alas, kannan painopiste tulisi olla raipan alapään kohdalla, silloin kavio on oikein jalan alla. Sen jälkeen voit tarkistella kasvua ruununrajasta alaspäin jo mainitulla tavalla, eli jalka ylös vaikka polven päälle eteen, ja jokin suora esine kavionseinämää vasten ja tarkistella aluetta ruununraja - seinämän alaosa.
Kantojen korkeus määräytyy jokaisella hevosella yksilöllisesti, terveen anturan mukaan. Jos hevosella on esimerkiksi säteessä ongelmaa, kantoja ei saa missään nimessä mennä madaltamaan. Aina täytyy ottaa huomioon kavion kokonaisvaltainen sen hetkinen kunto, eikä vuolla niitä aina samaan muottiin. Se on mielestäni näiden kaikkien metodien suurin virhe.
Tässä muutamia mielipiteitäni, nyt täytyy rientää. Lisää voitte lukea sivuiltamme www.kengattomathevoset.fi
Mukavaa lumista päivää kaikille!
Satu Vainikka
 
Viestit: 29
Liittynyt: Ke Marras 11, 2009 2:57 pm
Paikkakunta: Loppi, Läyliäinen

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja M-H » Ke Marras 11, 2009 4:00 pm

Satu Vainikka kirjoitti:Hei kaikille! Sain asiakkaaltamme viestiä tällaisesta sivustosta ja mielenkiinto heräsi. Täällähän puhutaan mukavia :)


Tervetuloa joukkoon.
Tulikin kyllä niin sopivasti ilmestymisesi tänne foorumille. Olen ajatellut tässä laittaa mailia kaikille tietämilleni eri alojen ihmisille jotka mahdollisesti olisivat kiinnostuneita tästä foorumista mutta ehditkin sitten ensin paikalle. Hyvähän se on, että hyvä sana kiertää ;)

Varmaan voi nuo teidän sivuilla listatut vuolijat lisätä tänne perustettavaan ilmoitusketjuun johon näitä paljasjalkavuoluja tekeviä kerään?
Kuva
Avatar
M-H
Site Admin
 
Viestit: 662
Liittynyt: To Marras 05, 2009 1:40 pm
Paikkakunta: Somewhere over the rainbow..

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Aino » Ke Marras 11, 2009 6:20 pm

Sana leviää näköjään vilkkaasti. Eilen kun rekisteröidyin, oli 19 käyttäjää, nyt 27. Tälle foorumille on selkeä tilaus. Hienoa, että hoksasitte.
Minullakin kengättömät pv-ruuna ja poni pihatossa. Kun pidämme keskustelun kiihkottomana ja asiapitoisena, niin varmasti tulee kiinnostuneita lukijoita, jotka muiden kokemuksista lukiessaan ja asian tullessa tutuksi, saattavat myös uskaltautua valtavirrasta pois. Voimiahan tämä vaatii, mutta vertaistuki on verraton tuki!
Täällä näyttää tuttuja jo olevankin ja uusia tuttuja kiva tavata!
Aino
 
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 9:14 pm

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Satu Vainikka » To Marras 12, 2009 9:39 am

Kiitos :) Peikko vinkkasi asiasta, kiitos siitä!
Ja moi vaan Aino, hauskaa kun on tuttuja enemmänkin!

Saa laittaa listaa meidän vuolijoista. Muistakaa vaan, ettemme ole mitään metodia kannattavaa (vaikka jossain meitä nimitetään vielä villihevosvuolijoiksi), vaan teemme rakenteen mukaista vuolua seuraten anturan mittoja.

En varmasti kovin usein ennätä kirjoittamaan, mutta ihanaa kun tällainen foorumi on. Eri mieltä saa ja pitääkin olla asioista, mutta niistä voi jokainen ottaa oppia ja kehittyä. Vaikka olen kengättömyyden ja kuolaimettomuuden, pihattoelämän jne kannalla, kaikilta muiden "tapojen" edustajilta voi oppia hyviä ja toimivia asioita. Se on ollut minulle tärkein oppi näiden vuosien aikana. Alkuun lähdin asiaan aika fanaattisena, nykyään tiedän, että yksi tapa ei toimi aina kaikille.

Mukavia lukuhetkiä muillekin, en ole ehtinyt paljoa muissa topiceissa vielä surffailla... mielenkiinnolla odottaen!
Satu Vainikka
 
Viestit: 29
Liittynyt: Ke Marras 11, 2009 2:57 pm
Paikkakunta: Loppi, Läyliäinen

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja orvari » Pe Marras 13, 2009 1:21 am

Meillä vanhempi hevonen hyvin voisi kulkea ilman kenkiä, ensinnäkin kavion koko samaa luokkaa kuin suomenhevosilla vaikka onkin kyseessa quarter. Lisäksi hevosella on aika hyvä liike joka kuluttaa kaviota aika tasaisesti.

Nuoremmalla hevosella täytyy käyttää kenkiä, muutoin kuluu edestä liikaa ja tulee etupainoiseksi.

Lisäksi mikäli ratsastaa hevosta paljon, kavio kuluu nopeammin ja näin ollen kengättömyys ei kaikilla hevosilla ole mahdollista.

Laji jota itse harrastan, tarvitsee ratsastukseen erikois pohjan sekä hevoselle taakse erikoiskengät jotka ovat hieman pidemmät takaosasta jotta vuohiset ei palaa. Hevosella kun tarkoituksena on täydessä laukassa istua alas liukupysähdykseen, tämä ei ole mahdollista jos ei ole erikoiskengitysta ja maneesissa erikoispohja.

Muutoin olen kyllä kengättömyyden kannattaja. Edellinen suomenhevoseni jolla harjoittelin NH:ta ei ollut koskaan eläessään
ollut kenkiä. Sen uusi omistaja taisi kengittää sen tänä vuonna ensimmäistä kertaa sen ollessa 9-vuotias ( pieni korjaus - siis sen ollessa 11 vuotias ).
Avatar
orvari
 
Viestit: 172
Liittynyt: Ke Marras 11, 2009 6:58 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Reetta » La Marras 14, 2009 11:17 pm

Aloitin ratsastuksen noin puolitoista vuotta sitten ja hyvän sattuman kautta löysin netistä tietoa kuolaimettomasta ja kengättömästä ratsastuksesta. Minulle oli heti täysin selvää, että en voi eettisistä syistä mennä ratsastamaan muunlaisille talleille. Hevosilla on mielestäni vähimmäisoikeus kuolaimettomaan ratsastukseen, kengättömyyteen ja laumaelämään pihatossa. Bisneksen ja lainsäädännön on sopeuduttava tähän. Ja uskon, että asiat muuttuvatkin ennen pitkää. Se lyhyt tie, jota olen ehtinyt kulkea hevosten kanssa hevoskeskeisemmällä kaistalla on jo ollut huikea! Asioita ja oppittavaa on niin paljon. Mutta miten mielenkiintoista! Jonkin verran jo itsekin osaan muuten vuolla...
Reetta
 
Viestit: 3
Liittynyt: To Marras 05, 2009 11:55 pm

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja orvari » La Marras 14, 2009 11:34 pm

On hyvin mahdollista että tulevaisuudessa ratsastamme hevosia ilman kuolaimia, taikka sitten tällä tavoin kuten Stacy Westfall käyttämättä päävehkeitä laisinkaan. Ja sitten vielä yksi pointti, miksi käyttää satulaa :)

http://www.youtube.com/watch?v=SNR_R83dZl8

Leikki leikillä,

Kuitenkin tässä videossa on käytettävä kenkiä ainakin noissa liukupysähdyksissä, tämä ihan sen tähden ettei vahingottaisi hevosta. Ymmärrän hyvin tämän kengättömyyden, mutta mikäli haluamme hevosella harrastaa mitä erilaisempia lajeja tulee meidän huomioida mikä turvallisuuden kannalta on hevoselle sekä ihmiselle parhaaksi. Niin, ja laji jota Stacy harrastaa on sama mihin itsekkin olen ihastunut. Me ei hevosia pakoteta tähän, vaan motivoidaan ja ne tekkee tätä mielellään.
Avatar
orvari
 
Viestit: 172
Liittynyt: Ke Marras 11, 2009 6:58 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Petra » Su Marras 15, 2009 7:35 pm

Itse haluaisin kovasti Rasmuksen laittaa kengättömäksi, mutta en omista riittävästi taitoja itse vuolemiseen ja en tiiä onko täällä päin kovinkaan monta henkilöä joka riittävän hyvin osais paljasjalkasen vuolla.. pari kertaa se on ollut ilman kenkiä, viime keväänä ja toissatalvena. Sillä kuitenkin kuluu takaset tosi nopeesti, tuntuu ettei niistä kuukauden-parin päästä ole mitään jäljellä. Ja etukaviot tuppaa halkeilemaan. Kavionlaatu kylläkin on parantunut näiden kengättömien jaksojen myötä. Toisaalta taas mieluummin pitäisin kengässä, koska meillä ei oo maneesia/kenttää, ja melko paljon joudutaan tiellä ratsastaan. Sitten kun on vähänkin liukkaammat kelit niin poni joutuu kulkemaan aivan jännittyneenä koko ajan. En sitten tiedä mikä ois tässä tilanteessa paras ratkaisu..
Avatar
Petra
 
Viestit: 22
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 10:36 pm

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Intsi » Su Marras 15, 2009 8:34 pm

Orvari kirjoitti:
Ymmärrän hyvin tämän kengättömyyden, mutta mikäli haluamme hevosella harrastaa mitä erilaisempia lajeja tulee meidän huomioida mikä turvallisuuden kannalta on hevoselle sekä ihmiselle parhaaksi.


Kivan lajin olet valinnut, lajissasi on paljon sellaista mistä itsekin pidän =)

Turvallisuutta peräänkuulutan minäkin. Silti haluaisin nähdä mahdollisimman monen hevosen rautakengän sijasta bootseissa, jos voisin taikasauvan heilautuksella muuttaa maailmaa. Muutosta haluaisin etenkin siksi, kun tänä päivänä vielä niin moni laittaa hevoset rautakenkään vain siksi, kun niin "KUULUU" tehdä, ei siis väliä onko se oikeasti ihmisen vai hevosen hyvää.
Joka päivä voi oppia jotain uutta ;D
Avatar
Intsi
 
Viestit: 317
Liittynyt: To Marras 05, 2009 5:31 pm
Paikkakunta: Karvia, Sara

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Petra » Su Marras 15, 2009 9:15 pm

Sitten kun saan tarpeeksi rahaa kasaan että vois bootsit ostaa ja hommata jonku sovittamaan, niin sitte lähtee Rasmukselta kengät..
Avatar
Petra
 
Viestit: 22
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 10:36 pm

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja M-H » Ma Marras 16, 2009 8:50 pm

Itse henk. kohtaisesti olen sitämieltä, että buutseja ei suurinosa hevosista tarvitse edes siirtymävaiheessa kengättömyyteen.
Itse olen hoitanut muutamia todella heikoilla kavioilla varustettuja hevosia kenggättömyyteen ilman buutseja. Tärkeintä on oikea aika ottaa kengät pois, tarpeeksi usein ja tarpeeksi asiantunteva kaviohuolto, ympäristötekijät kuntoon ja ennenkaikkea omistajan kärsivällisyys.

Buutseja en siirtymävaiheen jälkeen käyttäisi ollenkaan. Yleensä jos on joku pakottava tarve käyttää buutseja siirtymävaiheen jälkeen on jotain pielessä perusasioissa ja ollaan taas ikuisessa kierteessä jossa hankitaan välineitä korjaamaan ongelmien seurauksen kun keskityttäisiin korjaamaan syyt.

Ihan oma mielipide tämä. Ei mitenkään absoluuttinen totuus tai fakta. Enkä myöskään tuomitse ihmisiä jotka käyttävät buutseja syyn tai toisen takia. Aina ne rautakengät voittaa 100-0
Kuva
Avatar
M-H
Site Admin
 
Viestit: 662
Liittynyt: To Marras 05, 2009 1:40 pm
Paikkakunta: Somewhere over the rainbow..

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Satu Vainikka » Ke Marras 18, 2009 12:42 pm

Jos hevosen kavio kuluu jostain tietystä kohtaa enemmän, esim etusista varpaalta, ongelma on niskassa tai lavoissa, ei kaviossa. Asiallinen vuolu ja luontainen ruokinta vahvistaa kavioainesta kestämään normaalia kulutusta.

Bootsien käytöstä muutama sana:
Hevoset, joita liikutetaan säännöllisesti ympäri vuoden vaihtelevissa oloissa, tarvitsevat bootsit, että hevonen pystyisi kävelemään arkomatta/liukastelematta tilanteessa kuin tilanteessa. Itse olin alkuun samaa mieltä, että bootseja ei tarvita. Mitä enemmän olen ammatikseni hevosia vuollut ja asiakkaiden kanssa tekemisissä ollut, olen tajunnut, etten voi esimerkiksi sano asiakkaille, että kyllä se hevonen tuossa peilijäällä menee rennosti, annat sen vaan valita paikan. Tai kyllä se siellä sepelitiellä tottuu ravaamaan, annat sille vain aikaa. Hevosen kavioita ei ole luotu ihmisen muokkaamaan alustaan. Kengistä luopuvilla hevosilla on paljon ongelmia, jotka aiheuttaisivat hevoselle turhaa kärsimystä, jos meillä ei olisi tarjota niille lisäsuojaa siirtymävaiheessa ja myös sen jälkeen. Kukaan ei pysty kertavuolulla poistamaan näitä ongelmia. Ja jos jätämme hevosen arkomaan, se on mielestäni jo eläinrääkkäystä.
Meillä on asiakkaana esimerkiksi matkaratsastaja, joka ratastaa kymmeniä kilometrejä viikossa hevosillaan treenikaudella. Heille bootsit on elinehto sekä kesällä että talvella. Ravureilla ei voida treenata, jos emme tarjoa niille tarvittaessa suojaa. Kukaan ei pelkällä vuolulla/elinoloilla/ruokinnalla/lihashuollolla saa hevosen kavioita niin vahvaksi hetkessä, etteikö se arkoisi esimerkiksi keväällä märän ja loskan jälkeen kun tiet kuivuvat ja kovettuvat. Se on ihan loogista, kavio on tottunut pitkän talven olemaan pehmeällä ja yht äkkiä siltä vaaditaan taas kovaa alustaa. Nämä ovat ääriolosuhteita, joita luonnontilassa elävät hevoset eivät joudu kestämään, koska luonnossa kukaan ei manipuloi hevosten alustaa. Hevosen kavion kuntoutus vie aikaa ja kärsivällisyyttä ja bootsien kanssa hevosta voi liikuttaa normaalisti ja rennosti siirtymäkaudellakin.
On ollut hauska seurata ammatikseen vuolevien tietä bootsien käyttäjiksi. Esimerkiksi Pete Ramey on aikoinaan ollut myös sitä mieltä, että hän pystyy kuntouttamaan kavioita pelkällä vuolulla jne. Mutta hyvin nopeasti asiakaskunnan suurentuessa ymmärtänyt, ettei se ihan niin olekaan. Myös Dan Guerrera on samoilla linjoilla. Niinkun sivuillamme sanon, hevosen kavio tarvitsee lisäsuojaa tarvittaessa, jos ihmisen vaatimukset ylittää hevosen kavion senhetkisen tilan.
Suurin osa hevosistamme asuu vuokratalleilla, joissa omistajilla ei ole pienintäkään vaikutusvaltaa elinympäristön muokkaamiseen. Onneksi meillä on. Ja me todella muokkaamme sitä kaiken aikaa :) Soraa on ostettu vaikka kuinka. Silti en vaadi hevostani kulkemaan jäällä ilman pitoa sen kummemin kuin pahoilla sepeliteilläkään.
Olen sitä mieltä, että mitä enemmän hevonen pystyy kulkemaan ilman mitään suojaa, sen parempi. MUTTA, bootsi ei vahingoita hevosta millään tavalla, se vain edesauttaa hevosen liikkumiskykyä = aineenvaihdunta vilkastuu = ravinteet imeytyvät tehokkaammin, ja näin ollen se edesauttaa vahvemman kavioaineksen kasvua sekä takaa hevoselle turvallisen kulkemisen alustalla kuin alustalla.
Kavio-ongelmien hoidossa bootsit ovat ihan ehdottomat. Jos joudut poistamaan hevosen kaviosta puolet seinämää, se tarvitsee bootsit alleen, tässä yksi monista esimerkeistä. Ja näitä hevosia nykypäivänä on paljon.
Myös tavallinen harrastehevonen ansaitsee parin bootseja, niinkun jo aikeisemmin todettu ym syistä. Harva hevonen (jos kukaan) elää niin ideaaleissa oloissa, ettei se jääkeleillä joudu jännittämään itseään kohtuuttomasti kantaessaan ratsastajaa selässään. Siihen ei auta mikään muu kun hokit tai nastat :)
Satu Vainikka
 
Viestit: 29
Liittynyt: Ke Marras 11, 2009 2:57 pm
Paikkakunta: Loppi, Läyliäinen

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja orvari » Ke Marras 18, 2009 6:21 pm

Meillä nuoremman hevosen kanssa oikeastaan on ongelmana se että on taipumusta pystykavioisuuteen, näin olleen kengitysväli on aika lailla tasan tarkkaan 5-viikkoa, kun vanhemmalla riittäisi 7-viikkoa. Mikäli annamme olla kengässä kauemmin alkaa levenemään edestä ja kasvamaan kannasta. Ilman kenkiäkin pystyy olemaan, mutta silloin sitä ei voi liikuttaa niin paljoa.

En millään lailla halua olla kengättömyyttä vastaan, mutta meidän tapauksessa se ei onnistu - ainakaan vielä. Ollaan puhuttu kengittäjän kanssa ongelmasta ja aikomuksena on tutkia siltä otetut röntgenkuvat uudelleen, jotta saataisiin oikeanlainen näkemys siitä että saadaanko asia vielä korjattua. Toisaalta tulemme toimeen asian kanssa kun vain pidämme kiinni tuosta kengitysvälistä. Lisäksi meidän on kengitettävä muutoinkin hevosemme, joten se kengättömyydestä meidän tapauksessa.

Joten luulen että tässä kengällinen/kengättömyys asiassa on monet syyt ja puolet. Hyvä kuitenkin että kengättömyys otetaan esille, itsekkin olen sen kannattaja. Kesällä varsinkin annamme joskus hevoset olla hetken rauhassa, poistetaan kengät ja annetaan kavion toimia.
Avatar
orvari
 
Viestit: 172
Liittynyt: Ke Marras 11, 2009 6:58 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Ane » To Marras 19, 2009 2:30 pm

Satun ja Orvarin teksteihin oli helppo yhtyä. Kengättömyys ei Suomen oloissa aina ole hevosille se paras vaihtoehto pitkin vuotta. SAtu sen jo hyvin perustelikin. Ja mitä taas tulee jalka-asentojen korjaamiseen, niin kenkäys siinä liene tärkeä tekijä. Mitä taas tulee siihen, että jo aikuisella hevosella on niin paha jalkavirhe, että bootseilla ei pystytä tukemaan jalkaa, niin kenkäys puoltaa siinäkin paikkaansa.

Itse pidän hevoseni suurimman osan vuotta kengättä. Aikamiespoikaruunalla etusessa kenkä on ehdoton, sillä sen jalka-asennot sen vaativat. Mutta silti sekin paljon menee kengättä, jotta kaviolaatu pysyisi parempana. Aina se kestää kengättömyyden kuitenkin, sillä anturat ovat jo vuosien saatossa vahvistuneet kylliksi paljosta paljaskavioin liikkumisesta.

Tarkoitus myös pitää nuo ravivarsat (menevätkö radalle vai eivät? mene ja tiedä sitä sitten) mahd. pitkään kengättä. Ja kun pitää sitten liukkailla tai kovilla niitä harjoittaa, niin bootsit korvatkoon kengät. Jahka nyt päästään siihen bootsimaailmaan ensin sisälle.

Oikein ja asiallisesti suoritettu kenkäys ei mielestäni ole vaaraksi ja haitaksi hevoselle. Päinvastoin se moniss tapauksissa on jopa paras vaihtoehto. Ja olen sen monesti nähnyt ja kokenut, että kun kengättömälle hevoselle laittaa hyvällä vuolulla ja oikean kokoisella popolla kenkäyksen, niin niiden elämä on oikein valaistunut. Niiden liike laajentunut ja keventynyt ja mieli virkistynyt. Kengän avulla voidaan muokata itse kaviotakin normaalin muotoiseksi, jos se on syystä tai toisesta mennyt väärin.

Huonoa kenkäyksellä tehdään siksi, että useinkaan sen kavion ei anneta sitten hengähtää kengättä missään vaiheessa. Tästä päästään kierteeseen, jossa kavio ei kestä ilman kenkää, mutta kenkä taas ei päästä kaviota paranemaan. Eli vannoutuneet kenkäihmiset voisivat kyllä hyvinkin mielestäni myöntyä kokeilemaan bootseja.

Mutta kengättömien vuolijat! Kertokaapa minulle ystävällisesti, kuinka lähtisitte korjaamaan n. nelivuotiaan kaviota, jonka kannat ovat jo karanneet lähes puoleen väliin kaviota alta eli ovat aivan liaan edessä ja jolla varvas vastaavasti hurjan pitkä ja antura niin alhaalla, että kavio kantaa hevosta lähinnä anturoidensa ja eteen karanneiden kantojen varassa? Jos tuon pystyy korjaamaan pikkuhiljaa kengättä, niin hieno juttu olisi. Toistaiseksi en ole nähnyt muuta korjauskeinoa, kun että edestä poikki, kannat oikeille kohdille kylmän viileästi ja sitten riittävän pitkä kenkä. Ja tätä toistettava pitkään, pitkään ja pitkään, josko koskaan täysin palautuu edes normaaliski.
Ane
 
Viestit: 106
Liittynyt: To Marras 12, 2009 7:03 pm

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Ane » To Marras 19, 2009 2:35 pm

Sen verran kyllä äskeiseen omaa kommenttia, että minä en kyllä olekaan tutustunut näihin luonnollisiin vuolumetodeihin ja niiden perusteisiin. Minä olen vain aina vuollut kaviot huolella ja jättänyt ne sitten kengättä tai laittanut kengät. Jos olosuhteet ovat liukkaat tai tiet kivisiä, olen aina valinnut kenkäyksen ennen kaikkea, mutta jo vuosia surkutellut, miksi hevosillekin ei ole kavioon vedettäviä kenkiä. Nyt kun niitä on markkinoille ilmestynyt, on tarkoitus ennakkoluulottomasti pyrkiä siirtymään bootseihin. Ystävän ystävä kisannut jopa täyspitkää matkaratsastuskisaa bootseilla, jotka käytössä olleen toista vuotta. Joten eiköhän nuo ole taloudellisestikin paras vaihtoehto? Mene ja tiedä. Pitää vain kokeilla.
Ane
 
Viestit: 106
Liittynyt: To Marras 12, 2009 7:03 pm

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja M-H » To Marras 19, 2009 3:01 pm

Niino (lähes kaikki) paljasjalkavuolut tosiaan perustuvat juuri tuohon, että hevonen ei kantaisi painoaan kavion ulkoseinällä kuten se tekee kengitettäessä ja perusvuolussa vaan juurikin paksulla anturalla/valkoviivalla,säteellä,kannoilla. Tarkoitus olikin laittaa juuri tästä aiheesta topic pystyyn parin videon kera kunhan ehdin.

Hankala näkemättä sanoa mitään tuosta kaviosta mutta itse lähtisin ratkomaan ongelmaa ulkoseinän leviämän poistamisella (koska sitä on 90% varmasti tuossa tapauksessa edessä ainakin), kärkeä pois pyöritäen mustangrollilla valkoviivaan asti. Kantoja sitten pitäisi katsoa mitä niille tekee, kuinka alhaalla ovat, onko varaa ottaa pois vai hoidetaanko ensin kärkipuoli. Mikä on kulmaus, onko kavioluu vaakatasossa, millainen säde, onko kannet sisään vai ulospäin kääntyneet jne.
En ole mikään paljasjalka expertti enkä vuole toisten hevosia työkseni. Olen muutamia vaikeahkoja tapauksia hoitanut. Kuitenkin mitä olen seurannut erilaisia foorumeita ja vuolijoita ja heidän tapojaan niin tuollaiset peruskorjaukset ovat ammattinsa osaaville paljasjalkavuolijoille perushuttua ja jokapäiväistä hommaa. Paljon vaikeammatkin asiat saadaan hoidettua ilman kenkiä kavioissa kuntoon kun vain tietää mitä tekee ja paremmin kuin perinteisillä sairaskengityksillä.

Mitä ylläolevaan buutsikeskusteluun tulee niin mielestäni ei pitäisi siltikään linjata absoluuttiseksi totuudeksi, että hevoset joita liikutetaan vaihtelevasti vaihtelevissa olosuhteissa säännöllisesti ympäri vuoden tarvitsevat buutsit. Kyllä varmasti jos halutaan ratsastaa kentällä päivästä riippumatta ja samallatavalla kuin ollaan tottuttu jne. Olisi kuitenkin liian kapea-alaista ja mielikuvituksetonta väittää etteikö olisi silti mahdollista ilman buutseja hevosen saada monipuolinen, säännöllinen liikunta vuodenajasta riippumatta. Buutsit ja kengät ovat mielestäni enemmän ihmistä varten kuitenkin loppupeleissä mahdollistaen juuri sen aktiviteettimuodon jota ihminen haluaa juuri silloin toteuttaa.
Kuva
Avatar
M-H
Site Admin
 
Viestit: 662
Liittynyt: To Marras 05, 2009 1:40 pm
Paikkakunta: Somewhere over the rainbow..

Re: Hevonen ilman kenkiä

ViestiKirjoittaja Peikko » To Marras 19, 2009 3:16 pm

Meillä pollet ilman kenkiä, yksi ollut jo kahdeksatta vuotta (sh), yksi koko ikänsä eli reilun vuoden ja yksi (kylväveriravuri) viime maaliskuusta.
Suomenhevosruunalla erinomaiset kaviot laadultaan ja jalka-asennot hyvät. Kestää käyttöä (kevyttä, jo eläkeikäinen), mutta arkoo mursketeillä. Kaviot eivät lohkeile tms. Pito on loistava miltei kelillä kuin kelillä.

Varsalla hyvät kaviot laadultaan ja malliltaan, vuoltu on kahdeksan viikon välein maitokauden jälkeen. Ei arkaile vaativillakaan alustoilla, ei lohkeile. En ole edes harkinnut sille kenkien laittoa, vaikka sen kanssa ajamista jo hiljaksiin opetellaankin.

Kylmäveriravurin kaviot olivat puolisen toista vuotta sitten kaameat. Kukkapurkkimalliset, kaviorustonluutumat etusissa, arkoi ilman kenkiä ja kavioaines kertakaikkisen surkeaa.
Tällä hetkellä kavioaines on erinomaiseksi muuttunutta kimmoisaa ja sitkeää. Kaviot eivät lohkeile ja ovat terveet. Heppa kulkee arkomatta liki alustalla kuin alustalla. Bootseja käytettiin ekat 4 kk ja sitten ollaan menty ihan paljasjalkana. Tämä on kuluttanut kavioita himpun verran liikaa. Pitoa on erinomaisesti, ja vauhtia piisaa. Hepalla ratsastetaan 5-6 kertaa viikossa ja välillä vaativastikin. Bootsit taas ratsastettaessa jaloissa.

En keksi mitään syytä (ainakaan toistaiseksi), miksi näille pitäisi laittaa rautakengät. Bootsit on hokitettu ja varsallekin hommatataan vastaavat jalkineet, jahka tarvitsee.
Kengättömyyden puolesta taas moni asia :
- kavioiden verenkierto ja pumppumekanismi toimii, jalat pysyvät terveinä ja iskunvaimennus on kunnossa. Erittäin tärkeää raskaalla hevosella, jolla kaviorustonluutumaa.
- kuinka moni harraste/kilpahepan jalkaongelma, turvotukset, jännevauriot, kulumat, rasitusvammat jne johtuvatkaan rautakengän estämästä normaalista kavion toiminnasta? Miten kylmä on rautakenkä talvella ja haittaako kavion ja raajojen verenkiertoa?
- Hevosen terveys näkyy sen jaloista ja kavioista. Rautakengillä voi moni ongelma jäädä hoitamatta ja huomaamatta.
- kavioiden laatu on huomattavasti parempi ja indikoi suoraan hevosen vointia.
- kengättömyys on turvallisempaa hevosten elellessä laumassa tai hmm niinkuin tässä sattui, että potkaissessaan ihmistä... Miten kävisi etenkin hokkareiden kanssa?
-hokitettu rautakenkä juuttuu metsätarhassa ja jäätiköllä ja hangessa jne hokkien takia ja jalka voi kieryä pahastikin , kavio lohjeta ja repeytyä, ja hokit toisaalta estävät kavion normaalin pyörähtämisen liikkeessä.

paljasjalkaporukan puolesta,

Nina
Listen! Or your tonque will make you deaf. -cherokee saying
Peikko
 
Viestit: 121
Liittynyt: Ti Marras 10, 2009 7:49 pm
Paikkakunta: Punkalaidun

Seuraava

Paluu Kengättömyys ja kavionhoito

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron